Voi, Ekku

Kaupunginvaltuutettu, Yhdyskuntalautakunnan jäsen Erkki Axen (kok) haukkuu tämän päivän Tamperelaisessa kaupunkimme kaavoitusviraston, toivottaa sen tervemenneeksi. Ekku väittää arkkitehti Tiina Leppäsen olevan paras kaikista suunnittelijoista. Missähän Ekun kompetenssi on arvioida eri suunnittelijoiden paremmuutta ja onko se kaavoituksesta vastaavan lautakunnan jäsenen tehtävä? Tiina on loistava arkkitehti, mutta en minä osaa sanoa onko paras. Olen nähnyt hänen suunnitelmiaan, olen nähnyt myös muita- Tällä järjellä en osaa arvioida muuta, mutta jotkut suunnitelmat ovat niin hienoja, että niihin ei varmastikaan tavallisella tallaajalla ole varaa. Korkeatasoista tulee olla, mutta ei kannata suunnitella sellaista, jolle ei löydy ostajaa.  Realiteetit on otettava huomioon, en minä ainakaan halua kaupunkiin varakkaalle eliitille tarkoitettuja asuinalueita.

Tähän pätee, niinkuin moneen muuhunkin, että "kauneus on katsojan silmissä".

Kaavoitusosastollamme on työnsä ja asiansa osaavia suunnittelijoita. Turhaan Ekku omaa virkamiesmenneisyytensä katkeruutta heihin purkaa. Hän on vain näköjään tämän valtuustokauden päättänyt toimia kaiken alan asiantuntijana, vahtikoirana, joka räksyttää ja haukkuu kaikkea, mikä liikkuu. Varsinkin kaupungin työntekijöitä.

Tulee mieleeni se kaupunginvaltuuston kokous, jossa kaupunginjohtaja Jarmo Rantanen piti jäähyväispuheensa. Kesken puheen Ekku näyttävästi nousi paikaltaan ja lähti valtuustosalista ovi paukkuen. Siinä mielestäni kulminoitui Ekun katkeruus koko kaupunkiorganisaatiota kohtaan. Tuota tapahtumaa vasten ymmärtää Ekun nykyiset kirjoitukset ja ne pitääkin jättää niille kuuluvaan arvoon.

Lehtijutussa Ekku puhuu työpaikkakiusaamisesta. Tuota kirjoitusta mielestäni voi nimittää luottamusmiehen taholta tulevaksi kiusaamiseksi henkilöstöä kohtaan.

Leena Tihtelä, 26.06.09 02:03
Mutta Ekku on oikeassa

Minäkään en oikeen voi toimia kaiken alan asiantuntijana, mutta Eihän se Tiina Leppänen suunnittele mitään varakkaalle eliitille tarkoitettuja asuinalueita. Olen ymmärtänyt niin, että kaavoittaja ei päätä sitä, millä hintaa asuntoja myydään tai vuokrataan. Eihän se kaavoittaja edes päätä vuokrataanko ne vai myydään. Se on sitten vasta tontin omistaja joka päättää siitä asuntojen ja asuntoalueiden hinnasta tai omistuksesta/vuokrauksesta.

Sinänsä Ekku on ihan oikeassa siinä, että Tampereen kaupungin kaavoitusta ja suunnittelua ei Suomessa arvosteta kovinkaan paljoa. Ainakin jos lukee Hesaria tai kuulee Helsinkiläisiä suunnittelijoita, jotka täällä käy kesäsin ja lomillansa pällistelemässä. Jospa nekin on oikeessa ?

Blogin pitäjän vastine, 26.06.09 08:41
RE: Voi, Ekku

Eihän kaavoittaja päätäkään asuntojen hintaa. Eikä kysymys ole siitä, tuleeko vuokra- vai omistusasuntoja. Kysymys on siitä, miten kaavoittaja esim suunnittelee autopaikat. Kaavoittaja lisäksi voi määritellä, miten asunnot tonteille suunnitellaan. Tapoja on halpoja ja kalliita, riippuen esim. tontin muodosta. Ja aina asunnon tuleva haltija/omistaja kustannuksista vastaa, joko vuokrassa tai asunnon hinnassa.

Ainahan tietysti arvostelijoita löytyy, eikä kaikkein vähiten tuossa arkkitehtiammattikunnassa. Sen huomasin menneellä kaksivuotiskaudellani seuratessani tuota alaa. Kollegiaalisuutta ei juurikaan näkynyt, oppisuuntia on vähintäin monta.

, 26.06.09 10:56
RE: Voi, Ekku

"Missähän Ekun kompetenssi on arvioida eri suunnittelijoiden paremmuutta ja onko se kaavoituksesta vastaavan lautakunnan jäsenen tehtävä?" Sinulla on oman käsityksesi mukaan kuitenkin kompetenssia kommentoida ihan mitä tahansa... Melkoinen populisti.

Blogin pitäjän vastine, 26.06.09 14:03
RE: Voi, Ekku

Omassa blogissaan saa kommentoida mitä vaan, en kuitenkaan arvioi esim arkkitehtien paremmuutta.

arska, 29.06.09 09:43
RE: Voi, Ekku

Mitä jos Tarja vain uskoisit äänestäjiä jotka arvioivat Sinun kompetenssisi viime vaaleissa.

Viisaan ihmisen tunnistaa siitä, että se ymmärtää milloin aika on ajanut itsestä ohi ja kannattaa vain olla hiljaa.

Blogin pitäjän vastine, 29.06.09 10:13
RE: Voi, Ekku

Kiitos samoin.
En viitsisi kenellekään sanoa, pidä turpasi kiinni. Sivistymättömät kirjoittelijat voisivat pitää näppinsä irti näppäimistöltä. Poistin tuon "turpa" kommenttisi edellisestä viestiketjusta ja jatkossa poistan muutkin viestisi.
Perustapa oma blogi, ettei tarvitse muita herjata.


Kommentoi kirjoitusta

Nimi:

Sähköposti:

Otsikko:

Palaa kirjoittajan blogi-listaan
 

Uusimpia tietoja

25.02.2010 08:58 - Eilen valtuustossa (1 vastaus, jätetty 27.02 09:30)

05.02.2010 15:43 - Väärin tutkittu ??? (1 vastaus, jätetty 26.02 11:25)

28.12.2009 09:37 - Valtapyramidi

29.11.2009 10:43 - Kuukauden varrelta (6 vastausta, viimeisin jätetty 05.12 10:39)

05.11.2009 09:12 - Valtuustosopimukseen kuitenkin (2 vastausta, viimeisin jätetty 05.11 15:20)

RSS

Tulevia tapahtumia

12.03.10 Näytelmä Nootti
Pori, Porin teatteri

Tarkastele Tarjan kalenteria#

hallinnointi

Kirjaudu sisään muista

Toimii parhaiten Firefoxilla!