Kokouspalkkioista ja Isä Mitrosta

Viimeisimmässä kaupunginvaltuuston kokouksessa kiersi lista, jolla valtuutetut saivat ilmoittaa luopuvansa tuon kokouksen kokouspalkkiosta. En sitä allekirjoittanut.

Olen kaupunginvaltuutettuna oman puolueeni ansiosta, sen  vuoksi en suostu luopumaan Kunnallisjärjestömme osuudesta, joka on 25 % kokouspalkkiosta. Demokratia maksaa. Sen sijaan olen valmis luopumaan itselleni tulevasta netto-osuudesta, joka on noin 50 euroa huhtikuun kokoukselta.  Sen tulen laittamaan kaupungin tilille, kunhan toisen vuosineljänneksen palkkiot tulevat maksuun. Saman aion tehdä syyskuussa, mikäli päätös palkkioista luopumisesta tehdään.

En ymmärrä tuota koohotusta palkkioitten ympärillä. Sen ansaitsemiseksi eivät pelkät valtuuston tai lautakunnan kokoukset riitä. Lisäksi tulevat oman perusjärjestön  kokoukset sekä erilaiset kuntalaisille suunnatut tilaisuudet. Niissä on käytävä, miten muuten poimit ideoita ja haet hyviä ratkaisuja erilaisiin asioihin? Jokainen on palkkansa ansainnut, populistit tietysti ovat erikseen. Heidänkin olisi vain hyvä ajatella taustajärjestöään. Sieltä se poliittinen toiminta lähtee ja se tarvitsee toimintaansa tukea, josta suurin osa tulee luottamustoimipalkkioista.

Tuosta Pastori Isä  Mitron tapauksesta on noussut kova kohu. Kun kuulin hänen harkitsevan ehdokkuutta Eu parlamenttiin, arvasin, että ainoa mahdollinen puolue hänelle on SDP. Sen verran olen häntä kuunnellut. Nyt ilmeisesti hänen oma kirkkonsa on päätynyt siihen, että puolue on väärä. Vaaditaan pappisvirasta ja kaavusta luopumista. Tampereella on ainakin kaksi luterilaista pappia ollut valtuuston jäseninä, ajoittain osallistuen tilaisuuksiin myös virkapuvussa. Milloinkaan en kuullut tuota arvosteltavan. Kyproksella on presidenttinä ortodoksinen pappi, Pohjanmaalla ollut valtuutettuna yksi. Mikä nyt ongelmana? Ymmärtääkseni pappi on aina pappi, eläkkeelläkin. Miten Eu ehdokkuus voisi siihen vaikuttaa? Poliittista ajojahtia, sanoisin.

Suomen nykyisessä porvarillisessa yhteiskunnassa voi näköjään tällaistakin keskustelua käydä.

Mikko Ellilä, 11.05.09 18:28
RE: Kokouspalkkioista ja Isä Mitrosta


Kyse ei ollut siitä, että puolue olisi väärä. Kyse on siitä, että uskonnon ja politiikan sotkeminen toisiinsa on moraalitonta. Kirkko ei voi olla poliittinen puolue eikä puolue voi olla kirkko.

Blogin pitäjän vastine, 11.05.09 21:16
RE: Kokouspalkkioista ja Isä Mitrosta

Aivan, mutta eikö papilla saa olla julkista poliittista kantaa? Itse ajattelisin, että se on kansalaisoikeus.

Niina Rissanen, 14.05.09 15:37
RE: Kokouspalkkioista ja Isä Mitrosta

Hei Tarja!

Minäkään en ole valmis luopumaan kokonaisen kuukauden kokouspalkkioista. Käytän luottamustehtäviin tällä hetkellä paljon työaikaani, mistä koituvaa ansionmenetystä kokouspalkkiot eivät kompensoi. Vapaaehtoistahan tämä kaikki tietysti on, mutta taloudellisia tappioita ei pitäisi kenenkään kärsiä siitä hyvästä, että hoitaa yhteisiä asioita.

Mutta tuon ylimääräisen valtuustokokouksen palkkion voin jättää nostamatta. Miten puolueen talous voi kärsiä, jos ylimääräisen kokouksen puolueverot jäävät saamatta? Jokainen tietysti on edelleen vapaa tekemään omat ratkaisunsa. En vain oikein ymmärrä perusteluasi...

pauli ruoholahti, 26.05.09 10:57
RE: Kokouspalkkioista ja Isä Mitrosta

Isä Mitrosta ja muista hengen miehistä.
Kuhmossa umpi kepulaisella alueella viime kunnallisvaalissa eläkkeelle jäänyt kirkkoherra Nikulainen asettui demareiden listalle ehdokkaksi ja sai kaikkien aikojen äänivyöryn. Hän on edelleen hengenmies ja se näkyy myös hänen politiikan teossaan. Hän ja varmaan muutkin kirkonmiehet ajattelevat enemmän henkisistä näkökohdista päätöksentekoa kuin pelkästään taloudellisesta kulmasta. Tätä kulmaa tarvittaisiin nimen omaan näinä ankeina enemmänkin.

Hurskastelua palkkioista, 31.05.09 00:25
RE: Kokouspalkkioista ja Isä Mitrosta

Niina Rissasen kirjoitus kokuspalkkiosta on hurskastelua. Jos on ansionmenetystä siitä saa ansionmenetyskorvauksen. Se on aivan eri asia kuin kokouspalkkio. Niinan kannattaa kysyä asiasta muilta valtuutetuilta, jotka käyvät freelancerina ansiotyössä.

Niina Rissanen, 01.06.09 13:29
RE: Kokouspalkkioista ja Isä Mitrosta

Koko viestiketjuhan on täynnä hurskastelua puoleen ja toiseen ;-)! Tiedoksi: Ansionmenetyskorvausta ei todellakaan saa luottamustehtäviin liittyvien asioiden hoitamisesta virallisten kokousten ulkopuolella. Työaikaa joutuu välillä käyttämään - varsinkaan perheelliset / yksinhuoltajat eivät voi käyttää kaikkia iltojaan näihin hommiin.

Aurinkoisia alkukesän päiviä teille kaikille ja iloa luottamustehtävien hoitoon!

, 26.06.09 11:01
RE: Kokouspalkkioista ja Isä Mitrosta

Voi viineri mitä tekopyhyyttä!!! Poliittisten puoluiden tuki EI saa tulla mistään veronmaksajien kassasta kierrätettynä vaan puolueet etsikööt rahansa niiltä jotka haluavat maksaa. Tarja taitaa olla melkoinen populisti.


Kommentoi kirjoitusta

Nimi:

Sähköposti:

Otsikko:

Palaa kirjoittajan blogi-listaan
 

Uusimpia tietoja

25.02.2010 08:58 - Eilen valtuustossa (1 vastaus, jätetty 27.02 09:30)

05.02.2010 15:43 - Väärin tutkittu ??? (1 vastaus, jätetty 26.02 11:25)

28.12.2009 09:37 - Valtapyramidi

29.11.2009 10:43 - Kuukauden varrelta (6 vastausta, viimeisin jätetty 05.12 10:39)

05.11.2009 09:12 - Valtuustosopimukseen kuitenkin (2 vastausta, viimeisin jätetty 05.11 15:20)

RSS

Tulevia tapahtumia

12.03.10 Näytelmä Nootti
Pori, Porin teatteri

Tarkastele Tarjan kalenteria#

hallinnointi

Kirjaudu sisään muista

Toimii parhaiten Firefoxilla!