Terveisiä Koukkuniemestä

Neljä viikkoa on kulunut tuolla Tampereen kauneimmalla työpaikalla. Lehtelä talon toinen kerros on tullut tutuksi, sekä vanhukset että henkilökunta. Selkä on  kipeä, jalat väsyneet, käsiä kolottaa, mutta mieli on hyvä, virkeä. Olenkohan vähän vanha tähän työhön? Mutta sitten huomaan, miten moni on jaksanut eläkeikään asti, miksi en minäkin? Työ on vaihtelevaa, antoisaa, tärkeätä. Minua tarvitaan.

Menin verestämään vanhoja muistoja. Menin antamaan hoivaa, huolenpitoa. Mihin tulinkaan? Tulin sairaalaan, missä lääkkeet vaihtuvat, tehdään tutkimuksia, jotka eivät johda mihinkään. Olemme kuin akuuttisairaalassa. Mihin on unohtunut sana "koti"?? Kysytäänkö, mikä on hoidon tavoite?

Vanhuus ei ole synonyymi sanalle sairas. Vanhuuteen kuuluu väsymys, kehon rapistuminen, usein "kolotuksetkin". Näihin tarvitaan apua. Mutta onko tarpeellista tehdä jatkuvia tutkimuksia, usein kivuliaitakin, joita vanhus ei ymmärrä. Hän kokee vain kivun, sen aiheuttajan vihamieheksi. Miten selvitän lähes sata vuotiaalle, että nyt pitää ottaa verenpaine, joskus kaksikin kertaa päivässä? Olkavarteen sattuu, asentokin on usein hankala eikä tuo verenpainearvo ole kuitenkaan millään lailla hoidon kannalta tärkeä. Ketä varten nämä tutkimukset ovat? 

Eikö vanhukselle tärkeintä ole hyvä, rakastava hoiva ja huolenpito? Puhtaus, lämmin ruoka, kuuntelu, myötäeläminen? Nyt tahtoo varsinkin sairaanhoitajien aika kulua kummallisten määräysten toteuttamiseen, rahaa kuluu päivystys- ym tutkimuksiin, jotka eivät oikeasti johda mihinkään, tuovat vain tietoa henkilökunnalle, onko se Crp nyt 50 vai 65... mitä sitten?  Kaikki tapaamani hoitajat tätä ihmettelevät, kauhistelevatkin. Omaisetko tätä vaativat? Onko tultu siihen, että omaisten valitusten pelossa varmistellaan ja varmistellaan, ajattelematta vanhusten omaa hyvinvointia. Vanhalle kuuluu oikeus vanheta rauhassa, ilman turhia kipuja. Omaisten ja vanhuksia hoitavienkin tulisi omata kyky empatiaan. Oireenmukaisen hoidon tulisi pääosin  riittää.

Muutama vuosi sitten omaisena seurasin mieheni kanssa Kaupin sairaalassa sen antamaa ystävällistä, ihmisen huomioon ottavaa hoitoa. Emme nähneet mitään moitittavaa, monet harvemmin vierailevat omaiset sen sijaan olivat herkkiä hakemaan epäkohtia. Mietimme, onko tässä kysymys aidosta huolesta oman vanhuksen puolesta vai ollaanko "hyviä omaisia", jotka  vain rauhoittelevat huonoa omaatuntoaan. "Käy äidillä vieraissa silloin, kun äitisi elossa on".  Vanhus ja henkilökuntakin kiittävät.

Kysyin muutama päivä sitten yli yhdeksänkymmentä vuotiaalta täysin asialliselta rouvalta, mitä kuuluu. Hän vastasi, että "kuolemaa tässä odotellaan". Hän ei ymmärtänyt, mitä se kuolema viivyttelee. Mitäpä tuohon hoitaja voisi vastata?

Tämä kirjoitukseni ei todellakaan ole mikään tieteellinen kannanotto. Onpahan vain yhden vanhan ajan sairaanhoitajan henkilökohtainen ihmettely nykyajan menosta.

Pistänpä tähän yli kaksikymmentä vuotta vanhan kuvan tilanteesta, jossa syötän erästä täysin muistamatonta rouvaa Lehtelä talon yläkerrassa. Siitä mielestäni kuvastuu se lämpö ja huolenpito,huumorikin, jota nykyajankin vanhukset tarvitsevat.

me ihmettelemme myös, 10.04.09 21:57
RE: Terveisiä Koukkuniemestä

Ihmettelemmepä myös, mitä tarkoitat oireen mukaisella hoidolla ? Kun rintaan pistää niin otetaan asperiinia ? Vai selvitettäisiinkö sittenkin mistä rintakipu johtuu ? Oletko myös sitä mieltä, että mitä vanhemmaksi potilas tulee, sitä "oireenmukaisempaa hoitoa" tulee antaa ?

Jotenkin arvasimme täällä Viola-kodin parvekkeella istuessamme, että kun pääset Koukkuniemeen rupeat heti arvostelemaan omaisia ja heidän suhtautumistaan. Arvasimme että arvostelet erityisesti niitä omaisia, jotka uskaltavat sanoa mielipiteensä omaistensa hoidosta Koukkuniemen laitoksessa. Onneksi olet aina oikeassa mielipiteinesi ja käsityksinesi. Ja onneksi olet siellä vanhainkodissa sanomassa, ettei vain liikaa hoideta.

, 16.04.09 16:52
RE: Terveisiä Koukkuniemestä

Tarjahan on míelestään aina oikeassa. Hän on tyypillinen vasemmistolainen, aina narisee ja tuomitsee muita mutta kovin vähissä ovat rakentavat ajatukset ja toimenpiteet. Mikähän mahtaa olla suhtautuminen sitten aikanaan kun itse makaa Koukkuniemessä? Vai voidaanko suoraan todeta että Burana riittää?

Blogin pitäjän vastine, 16.04.09 19:47
RE: Terveisiä Koukkuniemestä

En ole väittänyt olevani aina oikeassa, on aivan kohtuutonta siitä syyttää. Painotan sitä, että esitän oman mielipiteeni, siihen on jokaisella oikeus. Ihmeellistä yksisilmäistä tuomitsemista nyt tulee tähän blogiin.
Ette ilmeisesti ymmärrä, että olen ihan oikeasti ammattitaitoinen sairaanhoitaja, olen hoitamieni vanhusten puolella. On helppo heitellä tuollaisia "rintakipuun Aspiriinia tai Buranaa". Tulkaapa itse katsomaan, millaista on hoitaa dementoitunutta vuoteessa makaavaa vanhusta. Hän ei tarvitse kivuliaita toimenpiteitä, hän tarvitsee empaattista, turvallista hoivaa.
Kysymys on elämänlaadusta, ihmisarvosta. Politiikkaa tästä on aivan turhaa, naurettavaakin vääntää.
Luin tänään professori Matti Rimpelän kirjoituksen, jossa hän toteaa, että on ammattihenkilöitten asia päättää siitä, miten hoidetaan, päätöstä ei tule jättää hoidettavalle itselleen, saati sitten omaisille. On aivan oikein, että vaaditaan hyvää hoitoa, mutta ei ole omaistenkaan asia määritellä, mitä tutkimuksia tai toimenpiteitä milloinkin tulee tehdä. Rimpelä sanoo hauskasti, että on olemassa "sairaan rooli". Tällä on oikeus olla tavallaan lapsen asemassa ja vapautua velvollisuudesta päättää omasta hoidostaan. Mielestäni Rimpelä sanoo tässä todella fiksusti.
Kysymys on luottamuksesta, siitä, että sekä hoidettava että omaisensa luottavat ammattihenkilökunnan tekevän kaikkensa vanhuksen/potilaan parhaaksi. Valitettavasti luottamus on joiltain mennyt ja vallalla on epäily, että kaikkea ei tehdä. Isoilla otsikoilla lehdissä kirjoitetaan vanhustenhuollon epäkohdista, kiitokset tulevat kuolinilmoitusten alariveiltä.
Painotan vielä sitä, että jokaista tutkimusta suunniteltaessa tulee myös pystyä vastaamaan kysymykseen: mitä sitten? Ei siis tutkimusta tutkimuksen vuoksi, vaan sen tulee aidosti johtaa mahdollisuuteen parantaa hoidettavan elämänlaatua.
Omaiset itse tietävät, millä motiiveilla he omaistensa asioita ajavat. Jokainen arvioikoon sen itse. Minä kerroin sen, mitä Kaupin sairaalassa ajoittain näimme. En halua yleistää.