Tampereen keskustan nopeusrajoituksista

Lautakuntamme teki eilen päätöksen alentaa keskustan nopeusrajoituksia 40 km:stä 30:een tunnissa. Asia on aiheuttanut valtavan kommenttien tulvan Aamulehden verkkosivulla. Odotetustikin kirjoittajat enimmäkseen ovat vihaisia, erittäinkin vihaisia. Esim. varavaltuutettu Hannu Soro kommentoi, että olen päätöksiä tehdessäni ulkona kuin lumiukko. Mitähän hän tämän päätöksen sisällöstä ymmärtää, ei varmasti ole miettinyt asiaa muuten kuin kavereittensa ja itsensä kanssa. Kaiken päätöksenteon tulee perustua selvityksiin, joita asiantuntijat tekevät. Niistä sitten vedämme johtopäätöksiä.

Yksi kirjoittaja on sitä mieltä, että ei enää äänestä demareita ja moittii minua, kun yritän esittää vielä tässä iässä nuorta kapinallista...Ja, oikeasti, päätöksentekoani auttoi ratkaisevasti tutkimus, jonka mukaan nopeusrajoitusten alentaminen on suorassa yhteydessä onnettomuuksien määrään. Mikä muu voisi luottamushenkilöitten päätöksentekoa ohjata kuin kaupunkilaisten turvallisuus? Enkä minä itseäni mitenkään vanhaksi tunne, periksi en anna.

Joku on sitä mieltä, että keskustan kauppa näivettyy, kun siellä ei enää saa ajaa 40 km/h!! Miten senkin selittää?

Minusta tuntuu, että nuo kommentoijat vain periaatteessa ovat sitä mieltä, että kaikkialla tulisi saada ajaa niin lujaa kuin itse kukin haluaa, muista liikkujista välittämättä. Luottamushenkilö ei voisi noin ajatella, itsekkäistä lähtökohdista.

 

, 25.02.09 14:06
RE: Tampereen keskustan nopeusrajoituksista

Demariajatusmallin mukaan kielletään kaikki mikä liikkuu jalankulkijaa nopeammin, määrätään ihmiset kotiin kypärät päässä niin kukaan ei loukkaannu. Ja vielä kun mennään perunakellariin makaamaan eikä edes uskalleta hengittää niin elämme ikuisesti ja saavutamme sosialistisen utopian. Itse kuljen sekä jalan, autolla että pyörällä ja olen vahvasti sitä mieltä että suurin osa jalankulkijoista ei ymmärrä tippaakaan sujuvan liikenteen pelisäännöistä. Keskusta tapetaan kun 1) tehdään yksityisautoilu lähes mahdottomaksi (kukaan ei viitsi raahata ostoksia, hakea loputtomasti kallista parkkipaikkaa) 2) tehdään pysäköinti vaikeaksi ja kalliiksi 3) laaditaan typerät liikennejärjestelyt (esim. Keskustori ja Viistokatu, nykyinen malli tappaa länsiosan keskustaa) 4) laitetaan yliholhoavat nopeusrajoitukset.

, 25.02.09 14:50
RE: Tampereen keskustan nopeusrajoituksista

En kyllä osaa "demariuttani" tähän kysymykseen mitenkään kytkeä.
Mitähän isoja ostoksia keskustasta ostetaan? Mikäli ruokakassi painaa, auton voi viedä P-taloon, jonne pääsee hissillä.
Ei autolla tarvitse päästä joka oven viereen, joutuuhan Ideaparkissakin kävelemään pitkät matkat, kun auton joutuu jättämään piha-alueelle.

Itsekin kuljen kaikilla liikennevälineillä, kaikki sujuvat loistavasti jopa keskellä kaupunkia. Kysymys on asenteista, kanssaliikkujien ymmärtämisestä, yhteispelistä. Yritä sinäkin avata silmäsi lähimmäisillesi, elämä olisi paljon mukavampaa.

, 25.02.09 16:09
RE: Tampereen keskustan nopeusrajoituksista

Silmöni ovat auki lähimmäisille, en vain siedä yliholhoavaa demarimeninkiä. Ja elämä on paljon mukavampaa kun on yksilönvapaus eikä demareiden neuvostoholhous. Eikö vain?

Jeppe, 25.02.09 16:28
RE: Tampereen keskustan nopeusrajoituksista

"Itse kuljen sekä jalan, autolla että pyörällä ja olen vahvasti sitä mieltä että suurin osa jalankulkijoista ei ymmärrä tippaakaan sujuvan liikenteen pelisäännöistä."

Heheh. Eli kun autoilijat eivät esim. noudata suojatiekäyttäytymiseen liittyvää lakia, niin johtopäätös on se, että jalankulkijat eivät ymmärrä liikenteen pelisääntöjä.

Tervetuloa asustelemaan tänne Hämeenpuiston kulmille ja kokeilemaan onneaan miten autoilijat antavat tilaa suojatiellä.

Blogin pitäjän vastine, 25.02.09 19:50
RE: Tampereen keskustan nopeusrajoituksista

Eihän turvallisuudesta huolehtiminen ole yliholhoavaa demarimeininkiä. Meillä on vastuu niistä, jotka eivät ihan osaa varoa (lapset, ikäihmiset). Minusta on todella ikävää, kun on ihmisiä, jotka luulevat omaavansa ylivallan, toimia omien sääntöjensä mukaan.
Tässä yhteiskunnassa on vallalla kummallinen "kauniit ja rohkeat" -meininki, yltiöpäinen yksilönvapauden vaatimuksen ilmapiiri. Säännöt on kuitenkin oltava, varsinkin liikenteessä. Eikä sellaisia sääntöjä ole luotu, jotka kaikki hyväksyisivät. mutta oletus on, että niitä noudatetaan.

Jyri J, 26.02.09 10:13
RE: Tampereen keskustan nopeusrajoituksista

Mielenkiintoista oli lukea siitä, miten Helsingissä nopeusrajoitusten tiputtaminen on aiheuttanut viiden miljoonan euron säästöt, Tampereella on laskettu tämän pudotuksen säästävän kaksi miljoonaa euroa. Kääntöpuolena Hämeenkadun ajaminen päästä päähän hidastuu kokonaiset KAKSI SEKUNTIA!

Mitä perusteita rajoitusten muuttamisen vastustamiselle on? Nina Mikkoseltako on käyty kysymässä mielipidettä?

autoilija, 02.03.09 01:07
RE: Tampereen keskustan nopeusrajoituksista

Erinomainen päätös alentaa nopeusrajoitus 30 km/h tasolle. Katkeran neuvostoyhteiskunta-hokijan kaunainen vuodatus ei sitä muuksi muuta. Turvallisuus paranee, inhimilliset kärsimykset vähenevät ja rahaa säästyy 50 Koukkuniemen hoitajan verran. Helsingin kokemukset puhuvat puolestaan.

Harri A., 02.03.09 19:20
RE: Tampereen keskustan nopeusrajoituksista

Hyvä päätös tuo 30:n nopeusrajoitus. Mammanpoika ap.pormestari nyt vain machoilee.


Kommentoi kirjoitusta

Nimi:

Sähköposti:

Otsikko:

Palaa kirjoittajan blogi-listaan
 

Uusimpia tietoja

25.02.2010 08:58 - Eilen valtuustossa (1 vastaus, jätetty 27.02 09:30)

05.02.2010 15:43 - Väärin tutkittu ??? (1 vastaus, jätetty 26.02 11:25)

28.12.2009 09:37 - Valtapyramidi

29.11.2009 10:43 - Kuukauden varrelta (6 vastausta, viimeisin jätetty 05.12 10:39)

05.11.2009 09:12 - Valtuustosopimukseen kuitenkin (2 vastausta, viimeisin jätetty 05.11 15:20)

RSS

Tulevia tapahtumia

12.03.10 Näytelmä Nootti
Pori, Porin teatteri

Tarkastele Tarjan kalenteria#

hallinnointi

Kirjaudu sisään muista

Toimii parhaiten Firefoxilla!