|
|
|
|
Mielipidekirjoitus Aamulehteen 13.1.2008Aamulehdessä on useaan otteeseen kirjoitettu Pispalan Uittotunnelin tulevaisuudesta. Lautakuntien johtosäännön mukaan apulaispormestari johtaa asioitten valmistelua. Omassa prosessissani on kuitenkin jatkuvasti erittäin runsaasti erilaista valmistelutyötä, en millään niistä kaikista voi olla tietoinen. Sen vuoksi tämäkin asia "putosi" eteeni lehden ja aktiivisten kuntalaisten kautta. Tiedusteltuani asiasta kuulin, että tunnelin käytöstä on valmistumassa luonnossuunnitelma, joka valmistunee nyt alkuvuodesta. Luonnos esitellään naapurikiinteistöjen edustajille valmistumisen jälkeen. Mikäli luonnos on toteuttamiskelpoinen, suunnittelua jatketaan ja suunnitelmaehdotus asetetaan virallisesti nähtäville. Nähtävillä olon jälkeen asia käsitellään Yhdyskuntalautakunnassa. Kysymys todellakin on "kumikanavasta". Tosin nyt tehtävät alueen puuston raivaukset eivät mitenkään liity näihin suunnitelmiin, ne ovat aivan normaalia viheralueen hoitoa. Satamamestari Matti Joki kertoo keskustelleensa asiasta eri luottamushenkilöitten kanssa, ja nämä ovat hankkeelle näyttäneet vihreää valoa. Enpä tiedä, keitä nämä henkilöt ovat, ilmeisesti Joen oman poliittisen viiteryhmän, kaupunginvaltuuston porvarienemmistön edustajia. Itse en todellakaan ole näistä suunnitelmista mitään kuullut. Mieluummin palauttaisin mieliin vuosituhannen alkupuolella valmistellun suunnitelman kevyen liikenteen väylästä, joka yhdistettynä Paasikiventien kevyen liikenteen väylään avaisi hyvän reitin esim. Lielahden kaupallisiin palveluihin. Tämän suunnitelman toteuttamisen vaikuttavuus kaupunkilaisten arkeen olisi varmasti paljon suurempi kuin muutaman veneen kuljettamisen helpottaminen. Sitä paitsi, eivätköhän veneilijät jo enimmäkseen kuljeta veneitään trailereilla, ei kai sitä varten mitään omaa "kumikanavaa" tarvita? Kannustan Hyhkyn asukkaita valppauteen. Asia tullee virallisesti julkisuuteen lähiviikkoina ja näin kuntademokratia joutunee jälleen koetukselle. Oman asuinympäristön suojeleminen ja viihtyvyys on usein oman aktiivisuuden varassa. Me luottamushenkilöt arvioimme hankkeiden ja niiden kustannusten vaikuttavuutta. Tähän kyseessä olevaan hankkeeseen ei lautakuntamme ole alkaneen vuoden talousarvioon rahaa varannut. | , 14.02.09 11:32 RE: Mielipidekirjoitus Aamulehteen 13.1.2008 "Kannustan Hyhkyn asukkaita valppauteen. Asia tullee virallisesti julkisuuteen lähiviikkoina ja näin kuntademokratia joutunee jälleen koetukselle. Oman asuinympäristön suojeleminen ja viihtyvyys on usein oman aktiivisuuden varassa. " Näin asia oli Villilässä Laivarannanpuistonkin suhteen. Ilman asukkaiden aktiivisuutta olisi runnottu läpi virkamiesten täysin asukkaita halveksuva ratkaisumalli. Ja muistaakseni myös silloinen apulaispormestari kannatti virkamiesten mallia. | Blogin pitäjän vastine, 19.02.09 16:18 RE: Mielipidekirjoitus Aamulehteen 13.1.2008 Ja kerran vielä: Kaava oli vahvistettu useita vuosia sitten, sen määräyksiä noudatin. Villilässä voisitte jo keskittyä ensi kesään, odottamaan rannassa suoritettavia toimenpiteitä. Vai onko se valitus kevyen liikenteen väylän paikasta vielä vaiheessa?Enköhän ole jo saanut riittävästi sieltä päin pyyhkeitä? Hyhkyn asukkaita ajattelin ajoissa varoittaa, vahingosta viisastuneena, voisi vaikka sanoa. Ja yleensäkin kannattaisi asuntoa ostaessaan tutustua tulevan kodin ympäristön suunnitelmiin ja voimassa olevan kaavan määräyksiin. Eli opittavaa on monella. | , 21.02.09 11:38 RE: Mielipidekirjoitus Aamulehteen 13.1.2008 Kaavasta ei kukaan (käsittääkseni) ole valittanut. Siitä nousi meteli, kun virkamiehet ja apulaispormestari tulkitsivat kaavaa raskaimman päälle ja aina asukkaita vastaan. Kukaan ei pimittänyt kevyen liikenteen väylää eli ostohetkeä ei voi moittia. Kaava salli väylän sijoittamisen joko rantaan tai asukkaiden ikkunoiden alle. Virkamiehet ja apulaispormestari olivat sitä mieltä että se kuuluu keittiön ikkunan alle, asukkaat halusivat sen rantaan. Voisi kysyä halusiko joku tirkistellä ikkunoista? Alueen asukkaat katselevat mieluummin väylältä rantamaisemaa kuin jonkun toisen iltapuuhia. Ja pyyhkeistä en tiedä, mutta alueella kyllä muistetaan kuka oli mitäkin mieltä ja ketä kannattaa äänestää jos haluaa demokratiaa eikä byrokratiaa... |
Kommentoi kirjoitusta Palaa kirjoittajan blogi-listaan
| Uusimpia tietoja
25.02.2010 08:58 - Eilen valtuustossa (1 vastaus, jätetty 27.02 09:30) 05.02.2010 15:43 - Väärin tutkittu ??? (1 vastaus, jätetty 26.02 11:25) 28.12.2009 09:37 - Valtapyramidi 29.11.2009 10:43 - Kuukauden varrelta (6 vastausta, viimeisin jätetty 05.12 10:39) 05.11.2009 09:12 - Valtuustosopimukseen kuitenkin (2 vastausta, viimeisin jätetty 05.11 15:20)
Tulevia tapahtumia09.03.10 16:00 Yhdyskuntalautakunnan kokous Tampere, Virastotalo
12.03.10 Näytelmä Nootti Pori, Porin teatteri
Tarkastele Tarjan kalenteria#
|
|