Valinnoista luottamushenkilöpaikoille

Eilen valitsimme valtuustoryhmässä ehdokkaamme luottamushenkilöpaikoille. Tavan mukaan eniten intohimoja herätti kaupunginhallitus. Ryhmämme puheenjohtaja Pekka Salmi ja Hanna Tainio olivat itsestään selvät valittavat. Kivistön Anneli oli jo kunnallistoimikunnassa ja edustajistossa hävinnyt äänestyksissä Ollilan Riitalle. Vastoin puolueemme sääntöjä Salmisen Seppo kuitenkin ryhmässä vielä esitti Annelia. Ja niinhän Anneli voitti äänestyksen 11-5.

Tämän aamun lehdessä sekä Anneli että Pekka ryhmyrinä vannoivat, että mitään uhkailuja ryhmästä lähtemisestä ei ole ollut.  Miksi sitä ei ole  varsinkin Annelin taholta sanottu ääneen jo aikoja sitten, moni ikävä ajatus on näin ollen ollut turha. Ryhmässä on ollut "kauhun tasapaino". Mikäli olisi oltu avoimia, olisi voitu äänestää vapautuneesti, ilman ajatusta ja pelkoa ryhmän hajoamisesta.

Erilaiset lehtikirjoitukset ennen ja jälkeen vaalien
ovat antaneet syyn ajatella, että uhkaa loikkauksista on. Mielestäni Anneli olisi ollut loistava jäsen  Ikäihmisten lautakuntaan, niin paljon nuo asiat ovat hänen mielessään olleet. Ja olisi välillä tutustunut lautakuntamaailmaankin, joka Riitalle on tullut tosi tutuksi. Hänhän on ollut vuosia kahden lautakunnan puheenjohtaja. Mutta niin näköjään on, että ryhmissä on aina joku tai joitain jäseniä, jotka saavat sanella ja jota muut uskovat. Itse olen sitä mieltä, että vaalien jälkeen kaikki valitut ovat samalla viivalla.

Tärkeä näkökulma on myös tuo järjestöväen tahto, joka oli Riitan valinnan kannalla. Sillä äänestyksellä nyt lakaistiin lattiaa, mitenkähän se aktivoi jatkossa osallistumaan. Nämä henkilövaalit kun kuitenkin tuovat sitä arvovaltaa ja motivaatiota puolueen päättävin elimiin. Kovasti edustajiston jäsenet kokouksen päätyttyä vannottivat, että näissä päätöksissä tulee pysyä. Ja niin vain kävi, että itse järjestökonkari Seppo nyt tätä sääntöä rikkoi.

No, näillä nyt mennään, ikävä maku kuitenkin jäi suuhun. Elämä jatkuu, toivottavasti itsekin jatkossa unohdan nämä ikävät episodit, joita näihin valintoihin liittyi. Itse saan jatkaa Yhdyskuntalautakunnasa, joka oli ehdoton toiveenikin.

Tänään on tämän lautakunnan viimeinen kokous. Ja sen päälle vietämme Pikkujoulua.


Kommentoi kirjoitusta

Nimi:

Sähköposti:

Otsikko:

Palaa kirjoittajan blogi-listaan
 

Uusimpia tietoja

25.02.2010 08:58 - Eilen valtuustossa (1 vastaus, jätetty 27.02 09:30)

05.02.2010 15:43 - Väärin tutkittu ??? (1 vastaus, jätetty 26.02 11:25)

28.12.2009 09:37 - Valtapyramidi

29.11.2009 10:43 - Kuukauden varrelta (6 vastausta, viimeisin jätetty 05.12 10:39)

05.11.2009 09:12 - Valtuustosopimukseen kuitenkin (2 vastausta, viimeisin jätetty 05.11 15:20)

RSS

Tulevia tapahtumia

09.03.10 16:00 Yhdyskuntalautakunnan kokous
Tampere, Virastotalo

12.03.10 Näytelmä Nootti
Pori, Porin teatteri

Tarkastele Tarjan kalenteria#

hallinnointi

Kirjaudu sisään muista

Toimii parhaiten Firefoxilla!