Tamperelaista politiikkaa,jatkuu

Lomamme aikana käytiin poliittisia neuvotteluja valtuustoryhmien kesken. Selväksi tuli, että porvariryhmittymä halusi päättää kaikesta, jopa muitten ryhmien sisäisistä valinnoista. Aamulehteä lukiessani on tullut suorastaan paha olo tuon ryhmittymän tempauksista, niin itseriittoisia ovat olleet.

Sekä Vasemmistoliitolle että meille on yritetty väkisin tarjota tuota Ikäihmisten ja terveyttä ylläpitävien palveluitten apulaispormestarin tehtävää. Onhan se heidän tietysti ikävä ottaa, kun tiedetään, että sen haltija tulee jatkossa olemaan yhtä kovassa paineessa kuin Ollilan Riitta on nyt ollut. Jatkuvaa arvostelua on niskaan tullut. Tuohon tehtävään Kokoomus on nyt valinnutkin virkamiesmäisen ensimmäisen kauden valtuutetun Harri Airaksisen. Sitä vain ihmettelen, kun Kokoomuksen ryhmyri jossain vaiheessa ilmoitti, että he eivät hyväksy ensimmäisen kauden valtuutettuja apulaispormestareiksi??? Tämä kai tarkoitti vain Marjatta Steniusta, vaikka häntä ei ainakaan untuvikoksi voi sanoa. Harrille tulee varmasti olemaan vaikeaa karistaa virkamiehen viitta harteiltaan ja ryhtyä päätoimiseksi luottamushenkilöksi. Minkähän lisäarvon hän tuo tuohon virkamiesporukkaan? Mielenkiintoista nähdä.

Ensimmäisinä apulaispormestareiksi ilmoittautuivat Pesän Perttu ja Hanhilahden Timo. Aamulehti oli heiltä tiedustellut, mitä he aikovat valintansa jälkeen tehdä. Kumpikin lupasi vielä miettiä. Erityisesti ihmettelen Timon lausuntoa. Hän on yli kymmenen vuotta ollut Yhdyskunta- ja Ympäristölautakunnassa, viimeiset kaksi vuotta jopa kaupunginhallituksen edustajana lautakunnassamme ja suunnittelujaostossa. Luulisi jo joitain visioita olevan...

Pertun työsarka tuleekin olemaan paljon suppeampi, elinkeinoasiat kun nyt ovat seudullisella yhtiöllä ja kaupungissamme niistä vastaa uudeksi superjohtajaksi valittu Kari Kankaala. No, ehkäpä Perttu saa aikansa kulumaan miettimällä lukio-, kirjasto- ja museoasioita omien näyttelijäntöittensä lisäksi.  Itse hän sanoi tekevänsä muutakin kuin avaavansa taidenäyttelyitä. Hyvä niin. Seurataan...Edelleen olen sitä mieltä, että kolme apulaispormestaria olisi riittänyt.

Muistan, kun meidät oli valittu runsas kaksi vuotta sitten. Heti piti lehdille vastata, mitä haluamme ja aiomme tehdä. Vastasin, että haluan kuunnella kuntalaisia herkällä korvalla. Kuntademokratian vaaliminen on apulaispormestarin tärkein tehtävä johtosäännön mukaan. Tuolle lausunnolleni naurettiin, jopa pilkattiin herkkiä korviani. Nytpä nämä valitut herrat ovatkin tuon kokonaan ilmeisesti unohtaneet. Mutta kylläpä tulee mieleen, kun alkavat ottaa näitä kuntalaismielipiteitä vastaan. Toivottavasti ottavat, ja tosissaan.

Lasten ja Nuorten palvelujen Apulaispormestariksi valittaneen Järvelän Kristiina, vt rehtori. Ainakin on asiantuntijuutta, substanssiosaamista. Luulisin Kristiinan pärjäävän myös kuntalaisten kanssa, sanoo ainakin olevansa porvariblondi. Ja eivätkös blondit ole ihan mukavia? Kristiina on lautakuntani jäsen, en ole hänen huomannut kovinkaan paljon olevan näistä asioista kiinnostunut, on enemmän äänestänyt vain muiden mukana. Varmasti hän nyt pääsee omalle alueelleen, kiinnostuskin lisääntynee? Toivotan menestystä.

Lomani aikana oli valtuuston itsearviointiseminaari. Kyselyyn vastaajia oli harmillisen vähän. Joka tapauksessa, valtuutettujen mielestä kaupunkimme on parhaiten menestynyt esim. kaupunkiympäristön kehittämisessä. Pitäisiköhän vähän ottaa omaankin piikkiini? Kiitos arvioinnista

 

 

 

, 10.01.09 18:38
RE: Tamperelaista politiikkaa,jatkuu

Olet varmasti maailman katkerin henkilö... Mikään ei ole syytäsi ja vika aina muualla. Kovasti tunnut nauttivan muiden arvostelusta.

Blogin pitäjän vastine, 11.01.09 11:25
RE: Tamperelaista politiikkaa,jatkuu

Mitähän kirjoittaja tarkoittaa? Onko kaikki se katkeruutta, mitä poliittiista vastustajista kirjoittaa? Sen mukaanhan kaikki poliitikot ovat katkeria ihmisiä... Kuka kiittää ja kehuu vastapuolta? Mikäli tämä yhtä keskinäisen kehumisen kerhoa olisi, ei politiikka varmastikaan kiinnostaisi edes nykyisen vertaa.

Mielestäni perustelin mielipiteeni, eikä tuo ole edes ilkeätä. Arvioin vain tulevia apulaispormestareita. Tällaiseen arviointiin tulee jokaisen poliitikon olla valmis.Kommentin kirjoittaja on varmasti maailman kiltein ihminen. "Ei pahaa sanaa lasten kivilehmillekään".

, 13.01.09 11:00
RE: Tamperelaista politiikkaa,jatkuu

Elämäntapapanettelijoita riittää Tarja. Jätä omaan arvoonsa.

Arska, 22.01.09 13:08
RE: Tamperelaista politiikkaa,jatkuu

Käytä omaa substanssiosaamistasi kuntalaisten hyväksi ja palaa työhön sairaanhoitajaksi. Toivottavasti edes sen homman osaat mokaamatta. Siihen duuniin kun ei tarvitse kuunnella äänestäjiä.

Blogin pitäjän vastine, 22.01.09 13:45
RE: Tamperelaista politiikkaa,jatkuu

Sairaanhoitajan homman olen osannut kolmekymmentä vuotta. Mutta kyllä siinäkin täytyy asiakkaita kuunnella, olivat sitten äänestäjiä tai eivät. Ja äänestäjätkin kuulevat tai ovat kuulematta omien mieltymystensä mukaan. Sitä vartenhan on eri puolueita, jokainen omansa valitsee.


Kommentoi kirjoitusta

Nimi:

Sähköposti:

Otsikko:

Palaa kirjoittajan blogi-listaan
 

Uusimpia tietoja

25.02.2010 08:58 - Eilen valtuustossa (1 vastaus, jätetty 27.02 09:30)

05.02.2010 15:43 - Väärin tutkittu ??? (1 vastaus, jätetty 26.02 11:25)

28.12.2009 09:37 - Valtapyramidi

29.11.2009 10:43 - Kuukauden varrelta (6 vastausta, viimeisin jätetty 05.12 10:39)

05.11.2009 09:12 - Valtuustosopimukseen kuitenkin (2 vastausta, viimeisin jätetty 05.11 15:20)

RSS

Tulevia tapahtumia

09.03.10 16:00 Yhdyskuntalautakunnan kokous
Tampere, Virastotalo

12.03.10 Näytelmä Nootti
Pori, Porin teatteri

Tarkastele Tarjan kalenteria#

hallinnointi

Kirjaudu sisään muista

Toimii parhaiten Firefoxilla!