Timo P jatkaa pormestarina

Viikko on vaaleista kulunut ja tänään ilmoitettiin, että Timo jatkaa pormestarina ja porvariryhmittymä julkaisee yhteisen pormestariohjelman. Lukaisin sen tuossa äkkiseltään enkä siinä mitään huomannut, mitä en itsekin voisi allekirjoittaa, niin ympäripyöreä se on. Demareita ei vain haluttu päästää mukaan päätöksentekoon. Seppo Kovala Aamulehden jutussa kertoi syrjäyttämisen syynkin: Kansan Lehden ja demareitten ilkeät kirjoitukset! Milloinkahan vaalityössä on poliittisia vastustajia kiitelty ja kehuttu? Entä yksi suomalainen perusoikeuksien kivijalka, sananvapaus?  Ihmettelen tätä nykypolitiikan avoimmuutta, jota on niin kovasti kehuttu!

Yhtenä tärkeimpänä investointikohteena tuossa ohjelmassa mainitaan Tampellan pitkä tunneli, jota ehdokkaat vaalikyselyissä tomerasti vastustivat. Nytkö jo tuli aika syödä vaalipuheet, vaikka uusi valtuusto ei ole vielä edes järjestäytynyt? Tampereen kaupungin ja valtion välinen sopimus tunnelin rahoituksesta on nimittäin jo marraskuun valtuustoon tulossa päätettäväksi. Tunnelityöryhmä, johon itsekin kuuluin, jätti  eilen pormestarille loppuraporttinsa. Koska kuuluin tuohon ryhmään, katsoin itsekin sitoutuneeni tuohon hankkeeseen. Sitä vaalikentillä kovasti puolustin ja tämä saattoikin minulta muutaman kymmenen ääntä viedä, niin kovaa sen vastustus on. Katsotaan, kenen kantti kestää syödä heti puheensa. Minulla on tässä asiassa helppoa.

Kovin ovat puhelin ja sähköposti rauhoittuneet. Kaupunkilaiset varmastikin luulevat, että pestimme apulaispormestareina loppui vaaleihin. Tätä kuvitelmaa en yhtään ihmettelisi, niin paljon epätietoisuutta pormestarimalliin vielä liittyy. Talousarvioesitys on kuitenkin julkaistu Tampere-lisineen. Sitä en millään pysty hyväksymään, niin huonot ovat talousnäkymät. Ja, semminkin, kun kaikkein pienituloisimmat menettävät vastaavan summan toimeentulotukea. Mitä järkeä????

Itse aion edelleen taistella joukkoliikenteen tuen noston puolesta. Talousarviokokous on marraskuun puolessa välissä, sen jälkeen pari kokousta ja matka Etelä-Amerikkaan alkaa.

Barak Obama on valittu USA:n presidentiksi, loistava demokratian ja rasismin vastaisuuden riemuvoitto!

Onneksi jossain on onnistuttu, vaikka ei nyt Tampereella.

Kommentoi kirjoitusta

Nimi:

Sähköposti:

Otsikko:

Palaa kirjoittajan blogi-listaan
 

Uusimpia tietoja

25.02.2010 08:58 - Eilen valtuustossa (1 vastaus, jätetty 27.02 09:30)

05.02.2010 15:43 - Väärin tutkittu ??? (1 vastaus, jätetty 26.02 11:25)

28.12.2009 09:37 - Valtapyramidi

29.11.2009 10:43 - Kuukauden varrelta (6 vastausta, viimeisin jätetty 05.12 10:39)

05.11.2009 09:12 - Valtuustosopimukseen kuitenkin (2 vastausta, viimeisin jätetty 05.11 15:20)

RSS

Tulevia tapahtumia

12.03.10 Näytelmä Nootti
Pori, Porin teatteri

Tarkastele Tarjan kalenteria#

hallinnointi

Kirjaudu sisään muista

Toimii parhaiten Firefoxilla!