Kiukuttelua???

Kaupunginvaltuuston XL-ryhmän yksi vetäjä, Kokoomuksen Riitta Koskinen syyttää blogissaan demareita kiukuttelusta. En ole tiennyt, että kiukuttelu on synonyymi sanalle erimielisyys. Kovin tuntuu olevan muodissa mediankin taholta pitää yllä mielikuvaa kiukuttelevista, taantumuksellisista demareista. Ja kun tiedotusmafiasta puhutaan, täytyy todeta, että siinä häviämme oikeistolle 10-0 . Oikeistolainen lehdistö mielellään jättää huomioimatta kaikki, mikä vähänkin olisi vasemmistolle plussaa. Onneksi meillä on pieni mutta pippurinen www.kansanlehti.fi  joka on löytänyt lukijansa. Iloitsen myös siitä, että tämä blogini on löydetty, tällä palstalla saan ajatukseni julki ilman sensuuria.

En koskaan ajatellut Vihreästä valtuustoryhmästä heidän vähemmistönä ollessaan, että he olisivat kiukutelleet. Ajoivat vain omaa asiaansa. Mutta ilmeisesti nyt katsotaan tarpeelliseksi kansalaisille välittää mielikuvaa kiukuttelevista demareista. Olisi parempi, jos puhuttaisiin asioista.

Demareista on aina puhuttu myös tiukan ryhmäkurin puolueena. Nyt kuitenkin on todettava, että se ei ole mitään verrattuna nykyisen XL koalition kuriin. Viime valtuustossa vihreitten Maija Kajan piti tulipalopuheen työpaikkapyöräilyn puolesta. Seuraavan pykälän yhteydessä meidän Joonaksemme teki ponsiesityksen työsuhdepyörien käyttöön ottamiseksi. Johan Maija ponkaisi pystyyn ja sanoi, ettei voi sitä kannattaa, kun Xl ei ole pontta käsitellyt. Joonas sanoi, että oli ponnen XL:n ryhmyreille lähettänyt, mutta nämä eivät olleet viitsineet sitä ryhmilleen esitellä. Niinpä pyöräilyn vankat kannattajat joutuivat äänestämään ideologiansa vastaisesti.

Noiden isojen koalitioiden koossa pysyminen vaatii jatkuvia kompromisseja. Sen olen itsekin kokenut. Nyt vain näyttää, että kokoomus johtaa ja muut vikisevät. Missä on vihreitten tahto ja ideologia näkynyt?

Senkin olen jopa omassa lautakunnassanikin huomannut, että mihinkään, mikä tulee minun tai ryhmämme esityksenä, ei voi millään suostua. Mielenkiintoista on, kun taas talousarvion yhteydessä palaamme noihin Hämeenpuiston ja Hallituskadun liikennevaloihin. Niistähän on olemassa vielä valtuustoaloite, joka on käsiteltävä talousarvion yhteydessä.

Luin vielä tuota Riitan blogia uudestaan. Hän ihmetteli tapaani käyttää sanaa kompetenssi puhuttaessa pormestareitten kyvyistä suorittaa tehtäväänsä. No, hyvä että opettaa, tarkoitan joka tapauksessa sitä, että meillä kaikilla pormestareilla on pitkän poliittisen kokemuksen tuoma kompetenssi luottamustehtäväämme.  Miksi meitä  apulaispormestareita vain arvostellaan substanssiosaamisen puutteesta, onko sitä muka pormestarilla enemmän? Jarmo Rantasen koulutusta en koskaan arvostellut, siitä piti huolen media, joka nyt ei kiinnitä mitään huomiota pormestarin koulutukseen, ainoastaan apulaispormestareitten pätevyyteen. Mutta mikäli nyt halutaan puhua koulutuksesta, meillä on tohtoritasoinen ehdokas pormestariksi. Tainion Hannalla on vielä lisäksi erittäin pitkä poliittinen ura takanaan. Kuka pistää paremmaksi?

Vaalit lähestyvät, ne tuovat mukanaan käydyt kuumat puheenaiheet. Rantaväylän tunneli, Koukkuniemi, Tampere-lisä, niistähän keskustelu on ollut jatkuvaa, mutta missä lymyää Monitoimihalli??? Veikkaan, että sitä aihetta pidetään piilossa ja pamautetaan julkisuuteen vaalien jälkeen. Palautetaan nyt vähän mieliin: Kts. blogini 25.9.2007

Kommentoi kirjoitusta

Nimi:

Sähköposti:

Otsikko:

Palaa kirjoittajan blogi-listaan
 

Uusimpia tietoja

25.02.2010 08:58 - Eilen valtuustossa (1 vastaus, jätetty 27.02 09:30)

05.02.2010 15:43 - Väärin tutkittu ??? (1 vastaus, jätetty 26.02 11:25)

28.12.2009 09:37 - Valtapyramidi

29.11.2009 10:43 - Kuukauden varrelta (6 vastausta, viimeisin jätetty 05.12 10:39)

05.11.2009 09:12 - Valtuustosopimukseen kuitenkin (2 vastausta, viimeisin jätetty 05.11 15:20)

RSS

Tulevia tapahtumia

12.03.10 Näytelmä Nootti
Pori, Porin teatteri

Tarkastele Tarjan kalenteria#

hallinnointi

Kirjaudu sisään muista

Toimii parhaiten Firefoxilla!