|
|
|
|
Kuntalaisdemokratiaa???Hervannan sanomissa oli uutinen, jonka mukaan valtuustomme XL ryhmän jäseniä on käynyt neuvonpitoa Hervanta seuran ja Anniston kyläyhdistyksen edustajien kanssa. Kaupunginvaltuuston kokouksessa tämä vahvistettiinkin, useammastakin suusta. Ryhmässä oli mukana ollut vielä viestinnän erityisasiantuntija Pauli Välimäki pormestarin esikunnasta. Ihmettelen, millä kompetenssilla valtuutetut lähtevät käymään Vuoreksen ja Hervannan kaavoista neuvotteluja osallisten kanssa. Vähintään mukaan olisi tullut pyytää joku osallinen virkamieskin. Nyt tietoa tuli varmasti täysin yksipuolisena henkilöltä, joka on vuosikausia riidellyt virkamiesten kanssa, ensin omassa asiassaan ja jatkossa kaikkien kaavojen yhteydessä. Valituksia valitusten päälle on sadellut, kaikki ovat menneet nurin erilaisissa oikeusasteissa. Tämä herrasmies on tullut erittäin kalliiksi kaupungille ja koko yhteiskunnalle. Lisäksi hän on varmasti syyllinen monen perheen muuttoon naapurikuntiin, kun oman kaupungin kaavat eivät valitusten vuoksi etene. Koteja ei päästä rakentamaan. Yhteiskunnalla on viralliset organisaatiot, joiden kautta osallistuminen ja osallistaminen tapahtuu. Keskustella tietysti voi, mutta tämä valtuutetuista muodostettu delegaatio kuulostaa jo niin viralliselta, että ajattelen sitä kilpailijana viralliselle järjestelmälle. Vaikuttimet ovat arveluttavat. Kaupankäynti? Kiristys? " Jätän valitukset väliin, mikäli..." Aivan moraaalitonta on, mikäli kaupankäyntiin ryhdytään. Mutta lähtökohdat tiedetään, jatkoa on mielenkiintoinen seurata. Kaupunginvaltuuston enemmistöryhmittymä toimii nyt arveluttavalla tavalla, onkohan vallan himo ja halu vaikuttaa mennyt yli äyräiden? |
Kommentoi kirjoitusta Palaa kirjoittajan blogi-listaan
| Uusimpia tietoja
25.02.2010 08:58 - Eilen valtuustossa (1 vastaus, jätetty 27.02 09:30) 05.02.2010 15:43 - Väärin tutkittu ??? (1 vastaus, jätetty 26.02 11:25) 28.12.2009 09:37 - Valtapyramidi 29.11.2009 10:43 - Kuukauden varrelta (6 vastausta, viimeisin jätetty 05.12 10:39) 05.11.2009 09:12 - Valtuustosopimukseen kuitenkin (2 vastausta, viimeisin jätetty 05.11 15:20)
Tulevia tapahtumia12.03.10 Näytelmä Nootti Pori, Porin teatteri
Tarkastele Tarjan kalenteria#
|
|