Lautakunta-asiaa

Eilen oli yhdyskuntalautakunnan kokous. Taas olivat nuo Hallituskadun ja Hämeenpuiston risteyksen liikennevalot esityslistalla puoltavana esityksenä. Edellisellä käsittelykerralla vaadittu kokonaisselvitys Hämeenpuiston liikennevaloista oli tehty. Sekin puolsi näitä valoja. Mutta, mitä teki taas Antti Punkari? Teki taas palautusesityksen, tällä kertaa vaati selvitettäväksi viiden muun risteyksen valotarpeen. Nämä oli nyt rankattu viiden vaarallisimman risteyksen joukkoon. Kas kun hän ei "omia" Tiiliruukinkadun valoja vaatiessaan kysynyt mitään  rankkaus järjestystä. Itse vain päätti, että siihen ne tarvitaan.  Antti sai taas muun porvariryhmittymän esityksensä taakse ja taas hävisimme äänestyksen 6-5. Olin kuvitellut, että Anttikin nyt, saatuaan omat valonsa suostuisi näihin kuntalais- ja valtuustoaloitteessa esitettyihin. Mutta ei.

Nyt päätin, että näitä valoja ei enää tämän lautakunnan aikana listalle tuoda. Aivan tuntee itsensä pelleksi kuntalaisten aloitteen mukaan toimiessaan. Antti epäili, että joku demarinainen on joskus jollekin nuo valot luvannut. Mutta onhan se niin, ettei vähemmistö mitään lupauksia voi antaa. Voimme vain yrittää.

Samassa kokouksessa vielä vihreitten Niina Rissasen esityksestä äänin 6-5  palautettiin Tesomalle hartaasti odotetun vuokratalon kaava . Perustelut palauttamiseen olivat kestämättömät. Kyllä tuo XL ryhmittymän yhtenäisyys on kadehdittava, mutta  sopii miettiä, paljonko se vie kuntalaisten asioita eteenpäin. "Ole sinä minun esitykseni takana, minä olen sinun". Kauppa käy ja asiat seisovat. Vuokra-asuntotuotanto esimerkiksi on aivan nollassa. Tämäkin palautus varmasti monen tarvitsevan kodin jonotusta pitkittää..

Kommentoi kirjoitusta

Nimi:

Sähköposti:

Otsikko:

Palaa kirjoittajan blogi-listaan
 

Uusimpia tietoja

25.02.2010 08:58 - Eilen valtuustossa (1 vastaus, jätetty 27.02 09:30)

05.02.2010 15:43 - Väärin tutkittu ??? (1 vastaus, jätetty 26.02 11:25)

28.12.2009 09:37 - Valtapyramidi

29.11.2009 10:43 - Kuukauden varrelta (6 vastausta, viimeisin jätetty 05.12 10:39)

05.11.2009 09:12 - Valtuustosopimukseen kuitenkin (2 vastausta, viimeisin jätetty 05.11 15:20)

RSS

Tulevia tapahtumia

12.03.10 Näytelmä Nootti
Pori, Porin teatteri

Tarkastele Tarjan kalenteria#

hallinnointi

Kirjaudu sisään muista

Toimii parhaiten Firefoxilla!