Ensimmäinen kohteemme oli San Antonio, Texas. Siellä viivyimme neljä päivää. Kaupunki on kuuluisa Alamon taistelusta, jossa Meksiko valloitti Texasin muutamaksi vuodeksi. Mukana taisteluissa oliMiesten Mies Davy Crockett, joka kaatui ja on nyt haudattuna San Antonioon. Kaupungissa on vanhaa ja uutta, keskeltä isoa kauppakeskusta lähtee kaupungin halkaiseva joki. Turistit käyvät jokiristeilyllä tutustumassa kaupunkiin. Ilma oli helteinen, kostea pienine sateineen.

San Antoniosta siirryimme Las Vegasiin, jossa onneksi viivyimme vain kaksi yötä. Levoton, meluisa kaupunki värivaloineen keskellä autiomaata. Pelikasinoita on joka hotellissa, erilaisia huvituksia löytyi vaikka mitä. Kaupungissa on satoja vihkikappeleita, joissa solmitaan pika-avioliittoja. Toisaalta löysin mainoksen ale hintaisesta lakimiehestä, joka järjestää pika-avioeroja: DEVORCE? SALE, LAWYER. Niin amerikkalaista! Hotelleissa tarjottiin amerikkalaisittain rasvaista, raskasta ruokaa isoina annoksina. Toisaalta taas hotellin ruokasalissa on varoitus “korkea rasvapitoisuus ja korkea kolesteroli voi vaarantaa terveytesi”!! Haloo!!! Paljon puhuttu amerikkalaisten nuorten lihavuus oli todella silmiin pistävä. Mutta ei ihme, katujen yli rakennetuille kävelysilloillekin oli rullaportaat, ettei vain tarvinnut kävellä portaita!

Las Vegasista lensimme päivän matkalle yli upean, uskomattoman Grand Canyonin. Ei ole yllättävää, että se on yksi maailman seitsemästä ihmeestä. Uskomattomia, pelottaviakin rotkoja ja kanjoneita. Niiden syntyä ei ihmismieli voi ymmärtää. Kanjonin reunalla tunsi todellakin itsensä pieneksi, voimattomaksi luonnon edessä.

Honolulu oli seuraavana vuorossa. Hawaijin pääkaupunki oli erilainen kuin olin kuvitellut. Emme saaneet leitä kaulaamme, emme nähneet hula hula tyttöjä kuin yhdessä showssa laivaristeilyllä. Honolulussa on valtavia pilvenpiirtäjiä, kuuluisa Waikiki beach on pitkä, mutta todella kapea. Ihmiset hymyilevät, ovat kohteliaita. Pääkohteemme Honolulussa oli tutustuminen Pearl Harbourin muistomerkkiin. Japanilaisten yllätyshyökkäyksessä mereen vaipui koko Amerikkalainen laivasto. Nöyrinä katsoimme mereen uponnutta Arizona aluksen hylkyä.

Honolulussa aika oli kaksitoista tuntia Suomen aikaa jäljessä. Lennollamme Japaniin, Tokioon kartassa näkyi Date Line, joka siirsi tiistaipäivän keskiviikoksi ja yhtäkkiä olimme kuusi tuntia edellä Suomen aikaa! Kukahan senkin on keksinyt? Tokiosta lähdimme suoraan luotijunalla Kiotoon, jossa vietimme neljä päivää. Juna kulki todella nopeasti, 500 km meni kahdessa tunnissa! Junassa tuli kotiin työntekijöitä, miehiä, joilla kaikilla oli valkoiset paidat, mustat suorat housut. Jaloissa tietokonelaukku, koneella tehtiin matkan aikana työtä. Japanilaista tehokkuutta.

Kiotosta teimme koskettavan matkan Hiroshimaan. Luotijuna vei meidät sinne kahdessa tunnissa. Sitä ihmettelimme, miten paikallisilla siellä on varaa junalla matkustaa päivittäin, edestakainen matkamme maksoi 220 euroa/henkilö! Ei ihme, että japanilaiset tekevät useampaa työtä, mielestämme se on kallis maa muutenkin.

Hiroshimassa seisoimme 160 metrin päässä paikasta, mihin atomipommi pudotettiin. Pystyyn on jäänyt yksi harvasta säilyneestä rakennuksesta. Rakennuksen vieressä olevaan jokeen oli hyppinyt palavia ihmisiä, jotka eivät tienneet, mitä oli tapahtunut. 140.000 ihmistä paloi tai “haihtui”, joistakin jäi vain varjo. Hiroshimaan on perustettu loistava museo, joka kertoo lyhytelokuvilla, valokuvilla ja erilaisilla esineillä tuosta kammottavasta pommituksesta, joka muutti maailman. Rauhan puistossa on muistomerkki, jonka juurella on arkku, johon on kerätty pommituksessa menehtyneitten nimet. Nimiä on kerätty vielä jälkikäteen, pommituksen seurauksena myöhemmin kuolleitten nimet. On lasten muistomerkki, joka on pystytetty kymmenen vuotiaana leukemiaan kuolleen tytön muistoksi.Tyttö teki sairautensa aikana 1000 paperista oligrammia joka kuvasi lintua. Hieno muistomerkki, jossa on Rauhan kello, jota mekin kävimme soittamassa. Lisäksi kirjoitimme nimemme Aseet Alas adressiin, joita siellä kerättiin. Museossa oli lisäksi monia monia adresseja ja vetoomuksia rauhan ja ydinaseettoman maailman puolesta, joita Hiroshimalaiset ovat maailmalle eri päättäjille lähettäneet.Tapasimme vielä poistuessamme 81 vuotiaan miehen, joka oli pommituksessa menettänyt isänsä ja veljensä. Hän oli kovin kiitollinen meille, kun näin kaukaa tulemme muistamaan ja kunnioittamaan sodan uhreja. Pearl Harbourin jälkeen tuntui oikealta käydä vielä Hiroshimassa, näin toinen maailmansota konkretisoitui kahdelta eri näkökulmalta.

Kioto oli siisti suurkaupunki, japanilaiset äärettömän kohteliaita.Oppaamme selittikin tätä kohteliaisuutta sillä, että “kun meillä on niin vähän tilaa, meidän on pärjättävä keskenämme”, Suomen pinta-alalla Japanissa on 114 miljoonaa ihmistä!Ja sitä kumarrusten määrää, missä vain kaksi japanilaista toisiinsa törmäsi. Samoin he meihin turisteihinkin suhtautuivat.

Kioton jälkeen viimeinen kohteemme oli Peking, tuo kiinalaisten täyttämä, ahdas suurkaupunki.Kaikkia oli paljon, autoja, pyöriä, ihmisiä, pilvenpiirtäjiä, roskia.Liikenne vaikutti paikoitellen järjestäytymättömältä, mutta totesimme, että kaipa siellä joku heidän oma järjestyksensä. on. Pääsimme tutustumaan tuohon viime olympialaisten stadioniin, Linnunpesään ulkoa käsin. Kaunis, valtava rakennus, joka sijaitsi valtavalla avaralla olympia-aukiolla. Helposti saatoimme kuvitella sinne satoja tuhansia ihmisiä paahtavassa helteessä, niin kuuma siellä nytkin oli. Muutenkin Pekingiä on ennen olympialaisia rakennettu. Lentokenttä oli varmasti yksi komeimpia, mitä olen nähnyt, kaupunkikeskustassa on upeita, moderneja rakennuksia.

Kiinan muuri oli tietysti kohteenamme erilaisten temppeleitten ja Kesäpalatsin lisäksi. Muurilla olimmekin jo käyneet, sen vuoksi en enää viitsinyt korkealle kiivetä. Kuva muurista jäi siis hyvin sumuiseksi. Mutta mahtava se on, maailman suurin ihmisen koskaan rakentama rakennelma.

Matkaltamme palasimme uupuneina, paljon merkittävää nähneinä. Tampereelle on kuitenkin aina mukava palata, omaan kotiin, omaisten luokse. Matka oli täyden kympin matka, pysyimme terveinä, ilmat suosivat, yhtä hikistä oli kuin koti-Suomessakin koko tuon kolmen viikon ajan. Vähän pääsimme raapaisemaan eri maitten kulttuuria, luontoa, rakennuksia. Onneksi otimme valokuvien lisäksi videon, jota katsellessamme voimme palata noihin näkemiimme ja kokemiimme paikkoihin.Vaikea sitä on muille kuvata, ehkä nuo kuvat lisänä auttavat kertomaan lisää.

Ostimme tietysti myös käsiohjelman, joka oli hyvin suunniteltu. Ensimmäisellä aukeamalla Vihreitten eduskuntavaaliehdokkaalle Oras Tynkkyselle oli annettu koko sivu tilaa kehua teatterin vihreyttä suosivia toimenpiteitä.  Hyvä sekin. Mietin vain, onkohan muillekin kansanedustajaehdokkaille tarjottu suositun teatterin käsiohjelmasta tilaa omien ajatustensa esille tuomiseen. Teatteri olisi varmasti saanut hyvän tuoton mainostilan myymisestä. Minä en olisi tilaisuutta jättänyt käyttämättä.

Ystävä tuossa mietiskeli, mikä vaikutus on ollut kulttuuripuolen vihreällä apulaispormestarillamme. Hyvä huomio, jota voi vain arvioida.

Tänä keväänä kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavien kuntavaalien jälkeen voimaan tulevan hallintosäännön, jonka mukaan kaupunginhallituksen jäsenet ml. valtuuston puheenjohtajisto ja pormestarit eivät enää saa osallistua kaupungin omistamien yhtiöitten hallintoon. Valtuustohan määrittelee yhtiöitten tulostavoitteet. Eikö nyt jo olisi voitu tuota valtuuston päätöstä noudattaa? Erityisesti valtuuston puheenjohtajalla kuvittelisi olevan erittäin hankala tilanne molempien puheenjohtajana? Vihreitten paljon mainostama “puhtaan pelin politiikka” sai mielestäni pahan kolauksen.

Roivaisen aviopuoliso Pauli Välimäki myös pelasi hienosti korttinsa. Neljän vuoden määräaikainen pesti pormestarin esikunnassa vaihtui sujuvasti johtajuuteen kymmenen vuoden projektissa, kun kaupunki sitoutui kymmenen vuoden Eco2 projektiin. Kaksi muuta henkilöä palkattiin projektiin, Sitra on osamaksajana kolme vuotta, sen jälkeen koko hanke on kaupungin sylissä. Vihreät saavat Xl koalitiossa läpi unelmahöttöön perustuvat ilmastohankkeensa, joitten todellisesta vaikuttavuudesta ei ole mitään varmuutta. Tämäkin hanke tulee viemään suuren osan esim muutenkin hitaudesta moititun kaavoituksen resursseista, Tässä kaupungin taloudellisessa tilanteessa ihmettelen tuota projektia kaikkien muiden vastaavien joukossa. Mutta työpaikka muutamille on taattu, Kokoomus vastaavasti saa näin omia tavoitteitaan Vihreitten avulla. Sulle – mulle suhmurointi jatkukoon. Voisiko nyt jo kysyä: Kumpi vie ja kumpi vikisee?

Ja vielä: Vaikka minua kuinka moitittaisiin katkeraksi ja kaunaiseksi entiseksi apulaispormestariksi, ihmettelen tässä vielä nykyisen apulaispormestari Pesän matkustusintoa. Kuukauden aikana matkoja Ateenaan, Dubliniin ja Madridiin. Syynä tietenkin osallistuminen erilaisiin neuvotteluihin liittyen elinkeinoelämään ym. Kuitenkin, johtosäännön mukaan apulaispormestareitten ensisijainen työpaikka on kaupunginvaltuusto, erityisesti valtuuston kokous, jossa tarkastellaan mennyttä vuotta ja asetetaan tavoitteita tulevalle vuodelle. Sanoisin, että melkoista valtuuston halventamista nämä poissaolot, joita Pertun kohdalle on sattunut aivan liikaa. Matkailu avartaa, mutta paljonko se tuo lisäarvoa kaupungille?

Kaupungin taloudellinen tilanne pistettiin syyksi, kun ei voitu myöntää palkallista vapaata Sos.dem. puoluekokoukseen osallistuville (todellisuudessa kuluja ei olisi tullut yhtään), mutta apulaispormestarilla on varaa lentää pitkin Eurooppaa. On sekin jonkinlaista “ilmastopolitiikkaa”. Eri puolueitten puoluekokouksissa kuitenkin käsitellään myös kuntien toimintaa, tietysti erilaisin painotuksin, mutta oppi on varmasti vaikuttavampaa kuin matkustelu. Mutta saatiinpa tässäkin demareita nöyryytettyä, henkilöstöjaoston vihreä puheenjohtaja pääsi esiintymään kaupungin moraalin vartijana. Pienet ovat pelinappulat, joilla pisteitä kerätään. Demokraattisista tavoista ei tietoa, nekin olisi tässä asiassa voitu ottaa käyttöön.

On mielenkiintoista katsoa, mitä eduskuntavaalien alla tapahtuu. Väheneekö mainonta? Käytetäänkö vähemmän rahaa? Kokoomus ainakin jo aloitti puolen sivun mainoksella Aamulehdessä. Ei halvalla aloittanut, keino sitä vastoin oli melko halpa. Ympäristötekoja vähän jos jonkinmoista. Muka. Ketkä kulkevat isommilla autoilla kuin porvarit? Ketkä matkustavat eniten lentäen? Keillä on kesämökki ja omakotitalo? Millä se köyhä sitä jo valmiiksi pientä hiilijalanjälkeänsä pienentää? Kyllä kaikki avaimet ovat hyvin toimeen tulevien käsissä, niitten, jotka eniten kuluttavat sekä energiaa että koko ympäristöä omilla elintavoillaan. Kurkistus peiliin auttaisi, miten ympäristöystävällinen esim on kahden ydinvoimalaitosluvan myöntäminen? Viimeksi mainoksessa työrukkanen, tultiin työväenpuolueitten tontille, nyt maalitauluna Vihreät ja vihreä Vasemmisto.

Olin pitkästä aikaa varajäsenen ominaisuudessa Ympäristö- ja rakennusjaoston kokouksessa. Sama päättämättömyys vallitsee. Nyt oli listalla Kotilinnasäätiön hanke Takahuhtiin. Odotettavissa on palveluasumista, ryhmäkoteja, palvelukeskus ikäihmisille. Ja mitä tekee jaosto? Kustannuksia ja aikataulun siirtymistä ajattelematta palautettiin  hanke uudelleen valmisteluun. Perusteluna : ei tarpeeksi hieno. Tunsin taas itseni aivan maalaiseksi. Mikä on hieno tai tarpeeksi hieno? Minulle se kelpasi. Tarkoituksensa vuoksi siitä tulee väkisin jonkin verran massiivinen, en kuitenkaan tiedä, kenellä on valtuus sanoa, mikä on tarpeeksi hieno. Pitää taas käyttää vanhaa sanontaa “kauneus on katsojan silmässä“. Jaosto ja joskus lautakuntakin haluaa turhan usein kilpailla hankkeitten suunnittelijoitten kanssa ja osoittaa omaa suunnittelijan taitoaan. Mitähän sitten mahtaa tapahtua, kun Kaupunkikuvatoimikunta aloittaa työnsä. Eteneekö enää mikään?

Minä toimin tavallisena kuntalaisena, arvioin myös hankkeitten kustannuksia, vaikuttavuutta, aikataulujakin, jotka usein ovat kireät. Snobbailu ja tärkeily eivät päätöksentekoon sovi. Nyt pitää rakentaa, kun kustannukset ovat matalimmillaan, senioreitten asunnoista on kova kysyntä. Ja valtuustossa käytetään puheenvuoroja, miten kaavoitus ei etene ja hankkeet eivät edisty. Tässä asiassa hävisin äänestyksen 4-1.

Mutta, mikä hienompaa voisi olla kuin tieto siitä, että Pyynikin uimahallin kunnostustyön rakennuslupahakemus on jätetty. Vihdoinkin! Toivottavasti jaosto ei tätä hanketta viivytä, on sitä niin kauan odotettu. Suunnitelma vaikuttaa hienolta.

Vappu tulee, samoin Vappujuhlat: Mukava taas tavata tovereita Keskustorilla ja Teatterikulmassa. Eduskuntavaaleihin valmistaudutaan. Mielenkiintoista on nähdä, miten oikeiston rikkaita suosivat päätökset on otettu vastaan. Joko ymmärretään, mikä on vastaus vanhaan työväenlauluun: Kenen joukoissa seisot

Ollilan Riitta teki eilen  tutkimuksen mahdollisesti aiheuttavista toimenpiteistä valtuustokysymyksen, johon pormestari vastasi. Tämä akka-akselin kysymys tutkimuksen tilaamiseen ym liittyvistä seikoista tulikin kun yleinen keskustelu alkoi. Jopa tutkimuksen tilaaja syyllistettiin. Kysymys oli selvästi etukäteen tilattu, se oli nimittäin ainoa kysymys, johon pormestari oli selvästi varautunut ja osasi vastata. Surullinen olen siitä, että kysymys oli tilattu oman demariryhmämme jäseneltä. Porvarit halusivat osoittaa, että jotkut ryhmästämme eivät pidä tutkimusta minkään arvoisena. “Väärin tilattu”. Anneli Kivistö omaan tapaansa haukkui koko tutkimuksen, ei nähnyt siinä mitään hyvää, kuulemma olisi pitänyt suorittaa kilpailutus, tutkimus on ala-arvoinen. Eli hän halusi mitätöidä tutkimuksen tuloksen. Onneksi pormestaria lukuun ottamatta keskustelussa ei tähän otettu kantaa. Puheenvuoroissa todettiin, että jotain tarttis tehdä.

Näin ryhmäämme halutaan hajoittaa. Nyt olisi kaikkien pitänyt seistä yhtenä rintamana, vaatia Koukkuniemen tilan selvittämistä, olla henkilöstön puolella. Mutta tärkeämpää oli taas tehdä yhteistyötä niiden kanssa, jotka eivät halua näitä ongelmia nähdä. Sitä vain ihmettelen, miksi eivät halua. Mitkä ovat motiivit?

Aamulehti  tarttuikin syöttiin ja otsikoi uutisen valtuustokysymyksestä Miksei vanhustyötutkimusta kilpailutettu. Tässä ainakin akka-akseli onnistui. Osui ja upposi

Koukkuniemessä vakanssien määrä on varmastikin kohdallaan, tärkeätä olisi palkata sairaus- ym lomiin sijaiset. Mikäli tähän päästäisiin, sairauslomat varmasti vähenisivät ja näin sijaistarvekin pienenisi. Oravanpyörä on mahdollista katkaista. Työ tuossa laitoksessa on jo fyysisestikin niin raskasta, että mikäli vielä  alistetaan, määräyksiä annetaan ylhäältä käsin, et voi itse vaikuttaa työsi sisältöön, henkilökuntaa ei kuunnella, ilman muuta se johtaa turhautumiseen, sairauslomien kynnys laskee.

Tein itse keikkaa Koukkuniemessä viime vuoden aikana muutaman jakson, tosin yhdellä osastolla. Totesin esim erilaisista muistioista, miten henkilökuntaa vähäteltiin, simputettiin. Lisäksi työn kuormittavuus oli sijaisten puuttuessa kohtuuton. Ajoittain olivat jalkapohjat ja kynnenalusetkin väsyneet.  Kun yritin vähän pitää henkilökunnan puolta, osastonhoitaja tuli eteeni ilmoittamaan olevansa esimieheni. Tuota minulle ei ole neljäänkymmeneen vuoteen kenenkään esimieheni tarvinnutkaan ilmoittaa, aina olen sen muutenkin tiennyt. Tämä vain osoittaa, miten Koukkuniemessä ei saa omaa mielipidettään ilmaista. No, onneksi minä pääsin sieltä pois, kaikilla ei vain ole sitä mahdollisuutta.

Viime aikoina keskustelu Koukkuniemen ympärillä on ollut tasolla “ruoka lämmintä/kylmää”, “liian vähän maitoa/pullaa”. Vihdoin olisi aika päästä ongelman ytimeen, siihen, miten henkilökunnan hyvinvoinnista huolehditaan. Työssään arvostusta saava jaksaa tehdä sitä työtä ilolla, hyvällä itsetunnolla. Näin vanhuksetkin saisivat sen hoidon ja hoivan, jonka he ovat ansainneet.

Koukkuniemessä viidentoista vuoden jälkeen taas työskennellässäni mietin, mikä on muuttunut. Vanhukset siellä ovat entisellään, ympäristö ei. Työ on muuttunut “paperin makuiseksi”. Tehdään selvityksiä, suunnitelmia, kehitetään, raportoidaan, tilastoidaan. En päässyt selville, miten nämä kaikki paransivat hoitoa, kenen hyväksi niitä tehtiin. Aikaa se ainakin varsinaisesta hototyöstä vie kohtuuttoman paljon. Miltei joka päivä joku hoitajista lähti kuka mihinkin palaveriin. Koukkuniemessä on  varaa toimistoissaan istuviin, kokoustaviin päälliköihin, mutta ei sijaisiin?

Tuota Mannisen tutkimusta oli tarkoitus esitellä henkilökunnalle, minäkin olin tilaisuuteen saanut kutsun. Valitettavasti tilaisuus on nyt peruutettu. En vain ymmärrä, miksi. Tutkimushan on julkinen, onko liian arka aihe? Pelätäänkö noin paljon sen vaikutusta? Itselläni ei ole vastausta siihen, miten Koukkuniemen ongelmat hoidetaan, mutta sitä varten siellä on laitoshoidon johto. Heillä tulee olla keinot hoitaa ne. Pelkkä raha ja vakanssien lisääminen ei ole ratkaisu. Henkilökunnasta tulee pitää huolta.

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä on tehnyt valtuustoaloitteen Koukkuniemen johtajuuden  selvittämiseksi. Siihen vastausta tässä odotellaan.

Laitoshoidon johtokunta on nyt temppelin harjalla. Se ei saa tyytyä vastaukseen “väärin tutkittu”. Sen tulee vaatia laitoshoidon virkamiesjohdolta toimenpiteitä Koukkuniemen ongelmien ratkaisemiseksi. Päitä pölkylle?

Poliittista johtamista kaivattiin pormestarijärjestelmän tullessa, sitähän nyt käyttää näkyvästi valtuuston porvariryhmittymä, sen ryhmäpuheenjohtajat, ei ainakaan pormestari. Hänen tulisi tulla ulos mielipiteineen, näin tulisi todellinen vaikutelma poliittisesta vastuunotosta.

Aamulehden jutussa päivitellään demareitten putoamista pyramidissa. Eihän tuo mikään ihme ole. Pyramidi kuvaa kaupunginvaltuuston ja virkamiehistön nykytilaa. Eskosen Lasselta riisuttiin valta alkuvuodesta. Demarivirkamiehet ovat kuolemassa sukupuuttoon.

Koko vasemmisto on ajettu nurkkaan porvariryhmittymän toimesta. Olemme sivusta seuraajia, oppositiossa. Milloinkas oppositio on valtaa ollut käyttämässä, pyramidin huipulla? Meidänkin lautakunnassamme äänestykset päättyvät aina 7-4. Voimme tietysti olla eri mieltä, mutta eihän sillä mitään vaikutusta ole. Varsinkin, kun tiedotusvälineet eivät aina edes äänestystulosta julkaise, saati sitten perustelujamme. Pyramidin huipulle pääsemme vasta, kun vaaleissa valtuutuksen saamme. Eikä sekään ole varmaa. Nykyinen valtakoalitio tuntuu niin tiiviiltä, että se taitaa olla niitattuna tuleviksi vuosiksi. Komromisseja tehdään puolin ja toisin, vaikka hampaat irvessä, ihanteet ja ideologiat unohtaen.

Olin viime viikon kaupunginvaltuuston kokouksessa. Kokous oli lyhyt. Pääsin kuitenkin vähän mutkia oikaisten oikeaa pykälää etsien kysymään mieltäni askarruttaneen asian: Meillä on nyt valtuustossa yhteistyösopimus. Ilmaisesti se “yhteinen pöytä, jossa sovitaan” koskeekin vain valtuustoryhmien puheenjohtajia. Ainakin ennen Yhdyskuntalautakunnan kokousta porvariryhmittymä “XL” kokoontuu entiseen malliin omaan ryhmäänsä. Mielestäni tuo ryhmä pitäisi nyt lopettaa, eri valtuustoryhmät kokoontuisivat entiseen malliin ja se “yhteinen pöytä” olisi lautakunnan pöytä. Valtuustosopimus on solmittu, muuten poliittinen järjestäytyminen on ennallaan. Tähän perustelua kysyin ryhmyreiltä, erityisesti olisin kysynyt porvariryhmittymän vetäjältä Riitta Koskiselta, mutta hän ei ollut kokouksessa. Muutkaan eivät vastanneet. Eli kysymys oli vain yhdenlaisesta liittoutumisesta valtuustossa, varsinaiset päätökset tekee edelleen porvarit, ne tulevat vasemmistolle hyväksyttäviksi, muodollisten neuvottelujen jälkeen?

Siirryin tässä uudelle vuosikymmenelle. Tarkoitus oli tehdä se “salaa”, ilman suurempia seremonioita. Perheeni päättikin toisin. Meidät oli kutsuttu “Aulis Aarnion kirjan julkistamistilaisuuteen” Kangasalan Mobiliaan klo 17. Kutsujina  WSOY, Suomalainen kirjakauppa, ja Kangasalan Ramppiteatteri. Saapuessamme sinne oli parkkipaikka jo tyhjä ja minä tietysti ehdin Ahdille motkottaa, että aina olemme viimeisiä ja saamme hävetä. Aulassa oli hieno seisova pöytä, paljeovat olivat tiiviisti suljettuina. Silloin tajusin, että ei mitään kirjaa julkaistavaksi. Pakokauhu heräsi, ovet aukaistiin ja iso porukka perhettä, sukulaisia ja ystäviä aloittivat onnittelulaulun. Oma rakas laiskanlinnani oli raahattu sinne. Siinä otin vastaan onnitteluja, kolme poikaani lauloi sanoittamansa hellyttävän laulun “ Äiti, meillä kaikki hyvin on“  Eleanor Rigbyn säveleen. Mieheni lausui kirjoittamansa runon, ystävät kertoivat mukavia muistoja, Nääsboys kvartetti tunnelmoi. Vanhat vanhempanikin olivat saapuneet paikalle. Oli hieno ilta, joka päättyi tanssiin loistavan laulajan Heli Hyttisen orkesterin johdolla. Mieheni, poikani ja heidän perheensä ylittivät itsensä, kun pystyivät pitämään järjestelyt salassa, samoin vieraat. Meillä oli niin mukavaa eikä yhtään harmittanut se, että vanhenemisestani tehtiin numeroa.

Tällä viikolla oli kaksi merkittävää kokousta. Kunnallisjärjestön edustajistossa valittiin uusi johto. Pidin mielestäni hienon kannatuspuheenvuoron Nurmion Kirsin puolesta, samoin hän esitteli itsensä aatteellisena, kokeneena järjestötoimijana. Mikään ei auttanut, vanha kaarti jyräsi oman ehdokkaansa Atanas Aleksovskin puheenjohtajaksi, kuitenkin pienimmällä mahdollisella äänten erolla 25-24. Olen niin tottunut tuossa porukassa häviämään, nyt kuitenkin huomaan, että uusi aika on astumassa esiin. Edustajisto nuortuu vääjäämättömästi. Nyt oli kuitenkin vielä taivuttava. Vielä on niitä, joiden mielestä “minun jälkeeni vedenpaisumus”. Eli valtapolitiikkaa niin kauan kuin joidenkin pää keikkuu. Kyllä järjestökentän tuntemus ja järjestötyön kokemuksen olisi tullut painaa tuossa vaalissa, ei kunnallispolitiikan ja valtuustotyön. Minun mielestäni. Menestystä kuitenkin Atanakselle, haasteita ja opiskelua on edessä.

Eilen piirikokouksessa valittiin Risto Koiviston 18 vuotisen puheenjohtajakauden jälkeen uudeksi Pirkanmaan sosialidemokraattien puheenjohtajaksi Roope Lehto, Kirsi valittiin varapuheenjohtajaksi. Ikuiset kiintiöt estivät nyt kokeneen työelämän asiantuntijan, Korhosen Aulin valinnan piirihallitukseen. Surullista, ehkäpä aika tasii tämänkin ongelman ja painotukset valinnoissa muuttuvat.

Olen kuluneen kuukauden aikan aloittanut vapaaehtoistyön “Tuuks` mukaan” projektissa. Ulkoilutusta, seniorineuvolaa, ja muuta vapaaehtoistoimintaa. Mielenkiintoista, palkitsevaa työtä. Suosittelen muillekin “joutilaille”.

Ilma on edelleen pimeä, onneksi tänään on varattuna Vilille, Vilmalle ja meille vanhoille liput Sorin Sirkukseen. Ainakin mieltä se valaisee. Ja eiköhän se lumi ja talvikin pian ilmesty.

Sopimus ei ollut juurikaan muuttunut edellisestä esityksestä, minun järkeeni ei nyt mennyt, mikä johti uuteen äänestykseen. On selvää, että mikäli kaupunki joutuu lomauttamaan, se heikentää kaupungin tarjoamia palveluja, niiden tarve lisääntyy työttömyyden kasvaessa. Kaupungin toimintojen ulkoistaminen on listalla selvitettävänä, porvareitten hinku tähän tiedetään. Kaksi miljoonaa saa talousarvioon tulla lisää menopuolelle, siitäkin porvarit ovat jo varanneet yhden miljoonan Tampere-lisään. Eli se prioriteetti näköjään pitää, missä vaikuttavuus? Siis yhden miljoonan tähden? Namurahoja?

Onko niin, että tulevat kolme vuotta istumme porvariryhmittymän kanssa “samassa pöydässä” äänettömänä yhtiömiehenä, takuumiehenä, kun kaupunkia myydään? Tätä en haluaisi nähdä.Mutta selvää on, että kun nyt porvarivalta on, se sitä sumeilematta käyttää.

Löytyykö jatkossakaan äänestäjien arvioitavaksi puolueille eroja? Millä saamme ne omat painotukset näkyviksi? Tuleeko kaikki negatiivinen meidän niskaamme? Paikallisen medianhan jo tunnemme.

Se näkee, joka elää.