Tarjan blogi

Matka maailman ympäri 30.6. – 22.7. 2010

Kaksi vuotta odottamamme kolmen viikon matka on ohi. Monta mahtavaa kokemusta viisaampana yritän nyt kertoa ja muistella matkaa, vielä kun se on niin lähellä, että pysyy mielessä. Kuvia matkasta voi katsella sivulla “Matkalla Maailman ympäri“.

Ensimmäinen kohteemme oli San Antonio, Texas. Siellä viivyimme neljä päivää. Kaupunki on kuuluisa Alamon taistelusta, jossa Meksiko valloitti Texasin muutamaksi vuodeksi. Mukana taisteluissa oliMiesten Mies Davy Crockett, joka kaatui ja on nyt haudattuna San Antonioon. Kaupungissa on vanhaa ja uutta, keskeltä isoa kauppakeskusta lähtee kaupungin halkaiseva joki. Turistit käyvät jokiristeilyllä tutustumassa kaupunkiin. Ilma oli helteinen, kostea pienine sateineen.

San Antoniosta siirryimme Las Vegasiin, jossa onneksi viivyimme vain kaksi yötä. Levoton, meluisa kaupunki värivaloineen keskellä autiomaata. Pelikasinoita on joka hotellissa, erilaisia huvituksia löytyi vaikka mitä. Kaupungissa on satoja vihkikappeleita, joissa solmitaan pika-avioliittoja. Toisaalta löysin mainoksen ale hintaisesta lakimiehestä, joka järjestää pika-avioeroja: DEVORCE? SALE, LAWYER. Niin amerikkalaista! Hotelleissa tarjottiin amerikkalaisittain rasvaista, raskasta ruokaa isoina annoksina. Toisaalta taas hotellin ruokasalissa on varoitus “korkea rasvapitoisuus ja korkea kolesteroli voi vaarantaa terveytesi”!! Haloo!!! Paljon puhuttu amerikkalaisten nuorten lihavuus oli todella silmiin pistävä. Mutta ei ihme, katujen yli rakennetuille kävelysilloillekin oli rullaportaat, ettei vain tarvinnut kävellä portaita!

Las Vegasista lensimme päivän matkalle yli upean, uskomattoman Grand Canyonin. Ei ole yllättävää, että se on yksi maailman seitsemästä ihmeestä. Uskomattomia, pelottaviakin rotkoja ja kanjoneita. Niiden syntyä ei ihmismieli voi ymmärtää. Kanjonin reunalla tunsi todellakin itsensä pieneksi, voimattomaksi luonnon edessä.

Honolulu oli seuraavana vuorossa. Hawaijin pääkaupunki oli erilainen kuin olin kuvitellut. Emme saaneet leitä kaulaamme, emme nähneet hula hula tyttöjä kuin yhdessä showssa laivaristeilyllä. Honolulussa on valtavia pilvenpiirtäjiä, kuuluisa Waikiki beach on pitkä, mutta todella kapea. Ihmiset hymyilevät, ovat kohteliaita. Pääkohteemme Honolulussa oli tutustuminen Pearl Harbourin muistomerkkiin. Japanilaisten yllätyshyökkäyksessä mereen vaipui koko Amerikkalainen laivasto. Nöyrinä katsoimme mereen uponnutta Arizona aluksen hylkyä.

Honolulussa aika oli kaksitoista tuntia Suomen aikaa jäljessä. Lennollamme Japaniin, Tokioon kartassa näkyi Date Line, joka siirsi tiistaipäivän keskiviikoksi ja yhtäkkiä olimme kuusi tuntia edellä Suomen aikaa! Kukahan senkin on keksinyt? Tokiosta lähdimme suoraan luotijunalla Kiotoon, jossa vietimme neljä päivää. Juna kulki todella nopeasti, 500 km meni kahdessa tunnissa! Junassa tuli kotiin työntekijöitä, miehiä, joilla kaikilla oli valkoiset paidat, mustat suorat housut. Jaloissa tietokonelaukku, koneella tehtiin matkan aikana työtä. Japanilaista tehokkuutta.

Kiotosta teimme koskettavan matkan Hiroshimaan. Luotijuna vei meidät sinne kahdessa tunnissa. Sitä ihmettelimme, miten paikallisilla siellä on varaa junalla matkustaa päivittäin, edestakainen matkamme maksoi 220 euroa/henkilö! Ei ihme, että japanilaiset tekevät useampaa työtä, mielestämme se on kallis maa muutenkin.

Hiroshimassa seisoimme 160 metrin päässä paikasta, mihin atomipommi pudotettiin. Pystyyn on jäänyt yksi harvasta säilyneestä rakennuksesta. Rakennuksen vieressä olevaan jokeen oli hyppinyt palavia ihmisiä, jotka eivät tienneet, mitä oli tapahtunut. 140.000 ihmistä paloi tai “haihtui”, joistakin jäi vain varjo. Hiroshimaan on perustettu loistava museo, joka kertoo lyhytelokuvilla, valokuvilla ja erilaisilla esineillä tuosta kammottavasta pommituksesta, joka muutti maailman. Rauhan puistossa on muistomerkki, jonka juurella on arkku, johon on kerätty pommituksessa menehtyneitten nimet. Nimiä on kerätty vielä jälkikäteen, pommituksen seurauksena myöhemmin kuolleitten nimet. On lasten muistomerkki, joka on pystytetty kymmenen vuotiaana leukemiaan kuolleen tytön muistoksi.Tyttö teki sairautensa aikana 1000 paperista oligrammia joka kuvasi lintua. Hieno muistomerkki, jossa on Rauhan kello, jota mekin kävimme soittamassa. Lisäksi kirjoitimme nimemme Aseet Alas adressiin, joita siellä kerättiin. Museossa oli lisäksi monia monia adresseja ja vetoomuksia rauhan ja ydinaseettoman maailman puolesta, joita Hiroshimalaiset ovat maailmalle eri päättäjille lähettäneet.Tapasimme vielä poistuessamme 81 vuotiaan miehen, joka oli pommituksessa menettänyt isänsä ja veljensä. Hän oli kovin kiitollinen meille, kun näin kaukaa tulemme muistamaan ja kunnioittamaan sodan uhreja. Pearl Harbourin jälkeen tuntui oikealta käydä vielä Hiroshimassa, näin toinen maailmansota konkretisoitui kahdelta eri näkökulmalta.

Kioto oli siisti suurkaupunki, japanilaiset äärettömän kohteliaita.Oppaamme selittikin tätä kohteliaisuutta sillä, että “kun meillä on niin vähän tilaa, meidän on pärjättävä keskenämme”, Suomen pinta-alalla Japanissa on 114 miljoonaa ihmistä!Ja sitä kumarrusten määrää, missä vain kaksi japanilaista toisiinsa törmäsi. Samoin he meihin turisteihinkin suhtautuivat.

Kioton jälkeen viimeinen kohteemme oli Peking, tuo kiinalaisten täyttämä, ahdas suurkaupunki.Kaikkia oli paljon, autoja, pyöriä, ihmisiä, pilvenpiirtäjiä, roskia.Liikenne vaikutti paikoitellen järjestäytymättömältä, mutta totesimme, että kaipa siellä joku heidän oma järjestyksensä. on. Pääsimme tutustumaan tuohon viime olympialaisten stadioniin, Linnunpesään ulkoa käsin. Kaunis, valtava rakennus, joka sijaitsi valtavalla avaralla olympia-aukiolla. Helposti saatoimme kuvitella sinne satoja tuhansia ihmisiä paahtavassa helteessä, niin kuuma siellä nytkin oli. Muutenkin Pekingiä on ennen olympialaisia rakennettu. Lentokenttä oli varmasti yksi komeimpia, mitä olen nähnyt, kaupunkikeskustassa on upeita, moderneja rakennuksia.

Kiinan muuri oli tietysti kohteenamme erilaisten temppeleitten ja Kesäpalatsin lisäksi. Muurilla olimmekin jo käyneet, sen vuoksi en enää viitsinyt korkealle kiivetä. Kuva muurista jäi siis hyvin sumuiseksi. Mutta mahtava se on, maailman suurin ihmisen koskaan rakentama rakennelma.

Matkaltamme palasimme uupuneina, paljon merkittävää nähneinä. Tampereelle on kuitenkin aina mukava palata, omaan kotiin, omaisten luokse. Matka oli täyden kympin matka, pysyimme terveinä, ilmat suosivat, yhtä hikistä oli kuin koti-Suomessakin koko tuon kolmen viikon ajan. Vähän pääsimme raapaisemaan eri maitten kulttuuria, luontoa, rakennuksia. Onneksi otimme valokuvien lisäksi videon, jota katsellessamme voimme palata noihin näkemiimme ja kokemiimme paikkoihin.Vaikea sitä on muille kuvata, ehkä nuo kuvat lisänä auttavat kertomaan lisää.

Tilaa blogin RSS-syöte.

Vastaa