Eilen valtuustossa
Kuulin noin viikko sitten, että kaupunginvaltuuston ns. akka-akseli aikoo mitätöidä Koukkuniemestä tehdyn ns. Mannisen tutkimuksen. Akseli aikoo nostaa tikun nokkaan tutkimuksen hankinnan, kilpailutuksen, tutkimuksen teknisen toteutuksen. Eli tarkoitus on koettaa lakaista maton alle tutkimuksen tulos, Koukkuniemen henkilöstön pahoinvointi, johtamisen ongelmat.
Ollilan Riitta teki eilen tutkimuksen mahdollisesti aiheuttavista toimenpiteistä valtuustokysymyksen, johon pormestari vastasi. Tämä akka-akselin kysymys tutkimuksen tilaamiseen ym liittyvistä seikoista tulikin kun yleinen keskustelu alkoi. Jopa tutkimuksen tilaaja syyllistettiin. Kysymys oli selvästi etukäteen tilattu, se oli nimittäin ainoa kysymys, johon pormestari oli selvästi varautunut ja osasi vastata. Surullinen olen siitä, että kysymys oli tilattu oman demariryhmämme jäseneltä. Porvarit halusivat osoittaa, että jotkut ryhmästämme eivät pidä tutkimusta minkään arvoisena. “Väärin tilattu”. Anneli Kivistö omaan tapaansa haukkui koko tutkimuksen, ei nähnyt siinä mitään hyvää, kuulemma olisi pitänyt suorittaa kilpailutus, tutkimus on ala-arvoinen. Eli hän halusi mitätöidä tutkimuksen tuloksen. Onneksi pormestaria lukuun ottamatta keskustelussa ei tähän otettu kantaa. Puheenvuoroissa todettiin, että jotain tarttis tehdä.
Näin ryhmäämme halutaan hajoittaa. Nyt olisi kaikkien pitänyt seistä yhtenä rintamana, vaatia Koukkuniemen tilan selvittämistä, olla henkilöstön puolella. Mutta tärkeämpää oli taas tehdä yhteistyötä niiden kanssa, jotka eivät halua näitä ongelmia nähdä. Sitä vain ihmettelen, miksi eivät halua. Mitkä ovat motiivit?
Aamulehti tarttuikin syöttiin ja otsikoi uutisen valtuustokysymyksestä Miksei vanhustyötutkimusta kilpailutettu. Tässä ainakin akka-akseli onnistui. Osui ja upposi
Tilaa blogin RSS-syöte.
Kirjoittajasta: Tarja Jokinen on tamperelainen pätkätöitä tekevä sairaanhoitaja, joka toimi vuosina 2007 - 2008 Tampereen yhdyskuntapalveluiden apulaispormestarina. Nykyisin Tarja vaikuttaa Tampereen kaupunginvaltuuston varajäsenenä ja kommentoijana.