Tarja Jokinen

Valtapyramidi

Kirjoittanut Tarja Jokinen ~ 28.12.2009 klo 10:37
  • Share on Facebook
  • Post to Google Buzz
  • Bookmark this on Digg

Aamulehti oli taas julkaissut vuosittaisen valtapyramidinsa. Oikeasti ihmettelen, että pormestari oli vielä saanut pitää paikkansa huipulla. Kyllä kaupungissa valtaa pitävät tosiasiallisesti Juha Yli-Rajala, Kirsi Koski ja Pauli Välimäki. Olen esimerkiksi seurannut televisiohaastatteluja, joissa pormestarin kanssa aina on joku virkamies, aivan kuin päällystakkina, Juha Y-R, tai maankäyttöasioissa Jyrki Laiho. Totean edelleen, kuten ennenkin, että meillä on loistava edustuspormestari, mutta meiltä puuttuu kaupunginjohtaja. Ennen ei ollut kysymystäkään, kuka pyramidin huipulla oli. Ja niin tuli ollakin.

Poliittista johtamista kaivattiin pormestarijärjestelmän tullessa, sitähän nyt käyttää näkyvästi valtuuston porvariryhmittymä, sen ryhmäpuheenjohtajat, ei ainakaan pormestari. Hänen tulisi tulla ulos mielipiteineen, näin tulisi todellinen vaikutelma poliittisesta vastuunotosta.

Aamulehden jutussa päivitellään demareitten putoamista pyramidissa. Eihän tuo mikään ihme ole. Pyramidi kuvaa kaupunginvaltuuston ja virkamiehistön nykytilaa. Eskosen Lasselta riisuttiin valta alkuvuodesta. Demarivirkamiehet ovat kuolemassa sukupuuttoon.

Koko vasemmisto on ajettu nurkkaan porvariryhmittymän toimesta. Olemme sivusta seuraajia, oppositiossa. Milloinkas oppositio on valtaa ollut käyttämässä, pyramidin huipulla? Meidänkin lautakunnassamme äänestykset päättyvät aina 7-4. Voimme tietysti olla eri mieltä, mutta eihän sillä mitään vaikutusta ole. Varsinkin, kun tiedotusvälineet eivät aina edes äänestystulosta julkaise, saati sitten perustelujamme. Pyramidin huipulle pääsemme vasta, kun vaaleissa valtuutuksen saamme. Eikä sekään ole varmaa. Nykyinen valtakoalitio tuntuu niin tiiviiltä, että se taitaa olla niitattuna tuleviksi vuosiksi. Komromisseja tehdään puolin ja toisin, vaikka hampaat irvessä, ihanteet ja ideologiat unohtaen.

RSSTilaa blogin RSS-syöte.

Vastaa

Vastaa nimellä






Voit kommentoida myös Facebook-nimelläsi. Paina allaolevaa Facebook-Connect-nappia ja salli sovelluksen liittäminen FB-profiiliisi.

Comment RSS  |  Trackback URI

©2007-2010 Tarjan blogi | powered by WordPress | Theme Design:Fat Cat Designs