Tarja Jokinen

Valtuustosopimukseen kuitenkin

Kirjoittanut Tarja Jokinen ~ 05.11.2009 klo 10:12
  • Share on Facebook
  • Post to Google Buzz
  • Bookmark this on Digg

Eilen ryhmäkokouksessamme äänestimme valtuustosopimuksen hyväksymisestä. Keskustelun jälkeen äänet jakaantuivat: hyväksymisen puolesta 10 (Salmi, Aleksovski, Tainio, Kivistö, Salminen, Asumaniemi, Sirniö, Loukaskorpi, Dundar-Järvinen, Kulmala) vastaan 6 (Gustafsson, Ruoholahti, Tervo, Ollila, Mattila, Jokinen).

Sopimus ei ollut juurikaan muuttunut edellisestä esityksestä, minun järkeeni ei nyt mennyt, mikä johti uuteen äänestykseen. On selvää, että mikäli kaupunki joutuu lomauttamaan, se heikentää kaupungin tarjoamia palveluja, niiden tarve lisääntyy työttömyyden kasvaessa. Kaupungin toimintojen ulkoistaminen on listalla selvitettävänä, porvareitten hinku tähän tiedetään. Kaksi miljoonaa saa talousarvioon tulla lisää menopuolelle, siitäkin porvarit ovat jo varanneet yhden miljoonan Tampere-lisään. Eli se prioriteetti näköjään pitää, missä vaikuttavuus? Siis yhden miljoonan tähden? Namurahoja?

Onko niin, että tulevat kolme vuotta istumme porvariryhmittymän kanssa “samassa pöydässä” äänettömänä yhtiömiehenä, takuumiehenä, kun kaupunkia myydään? Tätä en haluaisi nähdä.Mutta selvää on, että kun nyt porvarivalta on, se sitä sumeilematta käyttää.

Löytyykö jatkossakaan äänestäjien arvioitavaksi puolueille eroja? Millä saamme ne omat painotukset näkyviksi? Tuleeko kaikki negatiivinen meidän niskaamme? Paikallisen medianhan jo tunnemme.

Se näkee, joka elää.

RSSTilaa blogin RSS-syöte.

Vastaa

Vastaa nimellä






Voit kommentoida myös Facebook-nimelläsi. Paina allaolevaa Facebook-Connect-nappia ja salli sovelluksen liittäminen FB-profiiliisi.

Comment RSS  |  Trackback URI

©2007-2010 Tarjan blogi | powered by WordPress | Theme Design:Fat Cat Designs