Archive for June, 2009

Kaupunkikeskustasta

Monday, June 29th, 2009

Tänään oli Aamulehdessä Pirkanmaan liittoon siirtyvän suunnittelupäällikkömme " testamentti". Tiesinkin, että hän kannattaa yksityisautoilta vapaata kaupunkikeskustaa. Tällä haastattelulla hän saa taas fanaattiset "liikennesuunnittelijat" kommentoimaan asiaa verkossa. Esim. yksi "päättäjä" sanoo, että koskaan eivät yksityisautot häviä Hämeenkadulta. Ei ilmeisesti muista P-Hämpin rahoituspäätöksen yhteydessä valtuuston tekemää päätöstä joukkoliikennekadusta. Ilmeisesti tuo päättäjä kuuluu valtuuston "autopuolueeseen". Pyöräilyn ja yleensäkin [...]

Vuores asiaa

Wednesday, June 24th, 2009

Viime maanantain kaupunginhallituksen kokouksessa oli tiedoksi Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös Vuoreskeskus Lännen kaava-asiassa. Hallinto-oikeus ei tutkinut väitteitä ja vaatimuksia, jotka koskivat erityisen haitan ja vahingon korvaamiseksi asetettavia vakuuksia sekä osallisten häirintää ja muuta rikollista toimintaa. Apulaispormestarina toimiessani tämä Vuoreksen kaavoitus oli asia, joka ajoittain sai minut raivon ja itkun partaalle. En ole koskaan kokenut sellaista julkista [...]

Aamulehden uutisoinnista

Tuesday, June 23rd, 2009

Tänään Aamulehti julkaisi, ketkä valtuutetuista luopuivat toukokuun kokouksen kokouspalkkiosta. Lehden verkkosivulla käydään siitä nyt keskustelua. Pistin minäkin sinne kommenttini, kerrankin nimimerkillä. Lehtipä lyhensi kommenttiani, ei edes ollut mainintaa, että tekstiä oli lyhennetty ja käsitelty. Pointtini kirjoituksessa oli, että ovatpa isoja ongelmat. Tiedustelin lisäksi, miten Aamulehden omat uteliaat toimittajat ovat ajatelleet kaupungin säästötalkoisiin osallistua. Lisäksi kehoitin [...]

Voi, Ekku

Saturday, June 13th, 2009

Kaupunginvaltuutettu, Yhdyskuntalautakunnan jäsen Erkki Axen (kok) haukkuu tämän päivän Tamperelaisessa kaupunkimme kaavoitusviraston, toivottaa sen tervemenneeksi. Ekku väittää arkkitehti Tiina Leppäsen olevan paras kaikista suunnittelijoista. Missähän Ekun kompetenssi on arvioida eri suunnittelijoiden paremmuutta ja onko se kaavoituksesta vastaavan lautakunnan jäsenen tehtävä? Tiina on loistava arkkitehti, mutta en minä osaa sanoa onko paras. Olen nähnyt hänen suunnitelmiaan, [...]

Lisäys edelliseen

Thursday, June 11th, 2009

Poikkesin tuossa Koskisen Riitan blogissa ja siellä näkyy kehuja Apulaispormestari Airaksiselle satavan. Miten ihmeessä hän kuvittelee Harrin hoitavan hommiaan, kun ei edes viitsi valtuuston kokouksiin osallistua? Ei tarvitse muiden ajatuksia kuunnella? Paitsi jos on ihan syntymäviisas tai sitten virkamiehet vievät, entiseen malliin. Onneksi on viisaat virkamiehet, Harrin ei tarvitse muuta kuin nyökytellä ja kulkea omia [...]

Strategiaa, menneen tarkastelua, tulevan suunnittelua

Thursday, June 11th, 2009

Eilen kaupunginvaltuuston kokouksessa oli käsittelyssä kuluneen vuosineljänneksen tuloskorttien tarkastelu, samoin keskustelu valmisteilla olevasta kaupunkistrategiasta. Keskustelua käytiin vilkkaana, mutta ketkä olivat taas joukosta poissa? Apulaispormestari Harri Airaksinen oli taas koko kokouksen ajan poissa, Perttu Pesä poistui kokouksesta juuri kun kulunutta vuosineljännestä alettiin käsitellä. Tämä kokous on yksi vuoden tärkeimmistä. Apulaispormestarit on tuloskorteissa vastuutettu omilla alueillaan, heidän [...]

©2007-2012 Tarjan blogi | powered by WordPress | Theme Design:Fat Cat Designs