Archive for January, 2009

Olkoon tämä nyt katkeruutta

Wednesday, January 28th, 2009

Tälläkin palstalla on minua syytetty katkeruudesta. Nyt voin myöntää olevani katkera. Kun minut valittiin apulaispormestariksi, lehdistö aivan villiintyi moittimaan minua, kun uskalsin melko pian työn aloittamisen jälkeen lähteä jo maksetulle ja sovitulle ulkomaanmatkalle. Mielipidepalstat pullistelivat moitteita. Nyt kuulin, että eräs vastavalittu apulaispormestari on tämän viikon matkoilla. En missään tapauksessa tuota arvostele, ennen sovitut jutut on [...]

Jääviyttä??

Friday, January 23rd, 2009

Nyt Aamulehdessä on uutinen, jonka mukaan Pauli Välimäki on nimitetty pormestarin erityisavustajaksi ja vastaamaan konsernin johtoryhmän tiedottamisesta.  Paulin vaimo on valtuuston puheenjohtaja. Ihan vain itsekseni mietin, syntyykö tässä jonkinmoinen jääviys jommalle kummalle? Kukahan osaisi selvittää? Taas ainakin voimme miettiä asian moraalista puolta. Mutta onko politiikassa moraalia? Ainakaan nykyisessä porvarienemmistöisessä kaupungissamme?

Joku tulee, joku lähtee, elämä jatkuu

Tuesday, January 20th, 2009

Eilen oli uuden kaupunginhallituksen ensimmäinen kokous. Me apulaispormestarit saimme vielä tämän kerran olla seuraamassa melkoista sekoilua, huonoa valmistautumista. Kyllä mielestäni ennen kokousta tulisi ottaa selvää, mitä johtosäännöt ja lait sanovat jääviyksistä ym. Mutta, tätähän on jatkunut koko porvariryhmittymän vallanpidon ajan. Ennen ryhmät neuvottelivat valmiin paketin, joka oli helppo viedä läpi kokouksissa. Kummallista tulkintaa esiintyi tilaaja-tuottaja [...]

Mielipidekirjoitus Aamulehteen 13.1.2008

Tuesday, January 13th, 2009

Aamulehdessä on useaan otteeseen kirjoitettu Pispalan Uittotunnelin tulevaisuudesta. Lautakuntien johtosäännön mukaan apulaispormestari johtaa asioitten valmistelua. Omassa prosessissani on kuitenkin jatkuvasti erittäin runsaasti erilaista valmistelutyötä, en millään niistä kaikista voi olla tietoinen. Sen vuoksi tämäkin asia "putosi" eteeni lehden ja aktiivisten kuntalaisten kautta. Tiedusteltuani asiasta kuulin, että tunnelin käytöstä on valmistumassa luonnossuunnitelma, joka valmistunee nyt alkuvuodesta. [...]

Valinnoista luottamushenkilöpaikoille

Tuesday, January 13th, 2009

Eilen valitsimme valtuustoryhmässä ehdokkaamme luottamushenkilöpaikoille. Tavan mukaan eniten intohimoja herätti kaupunginhallitus. Ryhmämme puheenjohtaja Pekka Salmi ja Hanna Tainio olivat itsestään selvät valittavat. Kivistön Anneli oli jo kunnallistoimikunnassa ja edustajistossa hävinnyt äänestyksissä Ollilan Riitalle. Vastoin puolueemme sääntöjä Salmisen Seppo kuitenkin ryhmässä vielä esitti Annelia. Ja niinhän Anneli voitti äänestyksen 11-5. Tämän aamun lehdessä sekä Anneli että [...]

©2007-2012 Tarjan blogi | powered by WordPress | Theme Design:Fat Cat Designs