Archive for October, 2008
Osui ja upposi
Monday, October 27th, 2008Vaalit ovat ohi, paikka ryhmämme ensimmäisenä varavaltuutettuna varmistui. Täytyy sanoa, että yllätys se oli monelle. Mutta meillähän on nyt pormestarimalli. Politiikka on saanut kasvot ja ne kasvot ovat olleet apulaispormestareitten. Tämän kaksi vuotta on epäilty taitojamme. Lehdistö on isoilla kirjaimilla kirjoittanut, miten valkoiseen taloon tuli neljä naista, joilla ei ole mitään tekemistä, mutta joilla on [...]
Kiitos, Matti Tilli! Terveisiä myös Pauli Välimäelle
Wednesday, October 15th, 2008Tammerkosken Yrittäjien hallituksen jäsen Matti Tilli moitti tämänpäiväisen Tori-lehden mielipidepalstalla saamattomia päättäjiä. Hän otti esimerkiksi lautakuntamme Xl-ryhmän päättämättömyyden Hämeenkadun pyöräilyasiassa. Hän kertoi, aivan oikein, että lautakunnan enemmistön pyytämä yrittäjien mielipide on jo saatu. Se annettiin toukokuussa ja yrittäjien edustaja oli suoritetussa keskustelussakin. Mutta, eihän syy esitykseni hylkäämiseen oikeasti ollutkaan lisäselvitysten saaminen, vaan esitykseni vastustaminen. Tätä [...]
Vaalityö alkoi
Wednesday, October 15th, 2008Tänään alkoi kunnallisvaalien ennakkoäänestys. Itse jäin lomalle alkuviikosta, olen työssä tulevan kahden viikon aikana vain kokouspäivät. Muuten vietän aikaani suurimmaksi osaksi Keskustorin vaalimökillä. Onneksi varasin osan vuosilomastani tähän. Tarkkavaiset kuntalaiset ovat jo kysyneetkin, millä ajalla apulaispormestari vaalityötä tekee. On tosi hienoa sanoa, että vuosilomalla. Oman koppimme vieressä on Perussuomalaisten vaalikoppi. Kävin heille tarjoamassa vaalikarkkia, mutta [...]
Presidentti vieraili Tampereella
Friday, October 3rd, 2008Eilen oli yksi tämän toimeni kohokohdista. Tasavallan presidentti ja tohtori Arajärvi kävivät seurueineen tutustumassa Tampereen joukkoliikenteeseen. Kerroimme siitä Frenckellin palvelupisteessä, sen jälkeen oli vuorossa työlounas Raatihuoneella. Koko tapaaminen oli välitön, mukava. Pistän tähän muutaman kuvan. Apulaispormestari,tilaajapäällikkö Risto Laaksonen, Joukkoliikennepäällikkö Mika periviita ja Liikennelaitoksen luottamusmies Kari Nyblom valmistautuvat vastaanottamaan Presidenttiä [...]
Kaupunkikuva kohenee
Friday, October 3rd, 2008Viikko sitten valaistiin Näsinpuiston suihkukaivo uudella tekniikalla. Siitä tuli todella entistä upeampi. Pidin tilaisuuden avauspuheen ja Seppälän Miikka esitteli suunnittelijat. Tilaisuus oli mukava, väkeäkin oli tullut valaistusta katsomaan. Kuulin juuri, että suihkukaivo joudutaan miltei kerran viikossa tyhjentämään, koska joku älypää täyttää sen pesuaineella ja tämä aiheuttaa vaahtoamista. Mikä meitä vaivaa????
Kirjoittajasta: Tarja Jokinen on tamperelainen pätkätöitä tekevä sairaanhoitaja, joka toimi vuosina 2007 - 2008 Tampereen yhdyskuntapalveluiden apulaispormestarina. Nykyisin Tarja vaikuttaa Tampereen kaupunginvaltuuston varajäsenenä ja kommentoijana.