Archive for September, 2008

Vielä kerran pyöräilystä

Saturday, September 27th, 2008

Lautakuntamme nuoret jäsenet Taneli (Kok) ja Niina (vihr) selittelivät vielä tämän päivän lehdessä käyttäytymistään lautakuntamme vetäessä johtopäätöksiä jalankulun ja pyöräilyn erottelemisesta Hämeenkadulla menneenä kesänä. Päivällä ennen kokousta vihreitten ryhmyrin kanssa sovimme kompromissina, että esitän kokeilun jatkamista ensi kesänä entisen kaltaisena. Näin tein. Mitä tapahtui? Porvariryhmittymä, vihreä Niina etunenässä alkoi vielä vaatia kaikkien edellisten selvitysten lisäksi [...]

Koukkuniemi taas julkisuudessa

Thursday, September 25th, 2008

Gustafssonin Jukka kysyi eilen valtuuston kyselytunnilla Koukkuniemen eettisistä määräyksistä ja johtamisen ongelmista. Vanhukselle oli yöllä sanottu hänen pyytäessään vessaan, että nyt ei ehdi, laske allesi, sinulla on vaippa. Sanomattakin on selvää, että noin ei saa sanoa. Aina voi sanoa, odota vähän, tulen kohta, hoidan ensin tämän kesken olevan työn. Mutta, yhtä lailla on sanomattakin selvää, [...]

Ilmastosta ja joukkoliikenteestä

Saturday, September 20th, 2008

Keskustorilla järjestettiin viime viikolla tietoisku ilmastoasioista. Alkoi kampanja Ilmankos. Paljon tietoa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on saatavilla. Paikallisliikennepäivillä taas tuli uusia asioita keskusteluun, Tampereelta meitä oli melkoinen joukko. Menimme Vantaalle omalla Nyssellä yhdessä sekä tuottaja että tilaaja. Mielipiteitä vaihdettiin yhteisistä ongelmista, toimijat tapasivat toisiaan vaihtaen kokemuksia. Minulle siellä ei tietysti paljoakaan tuttuja ollut, olihan tämä ensimmäinen kerta [...]

Puolustuspuheenvuoro

Tuesday, September 16th, 2008

Valtuustoryhmämme jäsen Anneli Kivistö vetäytyi muutamaksi päiväksi ehdokaslistoiltamme. Syyksi hän ilmoitti Apulaispormestari Riitta Ollilan käyttäytymisen Koukkuniemi-keskustelussa. Hän on kuulemma kieltänyt keskustelun. Kysymys ei ole siitä. Riitta ainoastaan ilmaisi mielipiteensä Kivistön osallistumisesta Vihreitten pormestariehdokkaan ja Kokoomuksen ryhmänjohtajan kanssa kuntalaistapaamiseen, jossa keskusteltiin Koukkuniemen asioista. Tietysti keskustelu eteni valmistelua kovin sanoin arvostellen ja näin piikki osui suoraan valmistelua [...]

Kirjoitin Aamulehden blogiin

Sunday, September 14th, 2008

Aamulehdessä oli 11.9. Niina Rissasen ja Olli-Poika Parviaisen kirjoitus lautakuntamme asioista. Olen tässä miettinyt, miten nuo törkeät valheet korjaisin. En yhtään pidä mielipidepalstojen juupas-eipäs keskustelusta, sen vuoksi pistin juttuni Aamulehden Blogit sivustolle. Sieltä sen voi käydä lukemassa, osoite  www.aamulehti.fi/blogit

Vaalityö on alkanut

Sunday, September 14th, 2008

Olimme Tammelantorilla kaupunkilaisia tapaamassa ja tapamme mukaan tarjoilimme vohveleita. Tunnelma oli mukava, kovasti sain kiitosta erityisesti Hämeenkadun jalkakäytävien väylien erottelusta…. Selvästi kaistat ovat koettua turvallisuutta lisänneet, kun vain pyöräilijät malttaisivat katsoa oikean suunnan.

Yhdyskuntalautakunnan talousarvio valmistui

Thursday, September 11th, 2008

Pari päivää sitten oli lautakunnan talousarviokokous, jossa taas esitimme lisäsatsausta joukkoliikenteen tukeen. Eipä mene läpi. Lautakunnan porvarienemmistö kaatoi sen taas. Mukana olivat Vihreät, joiden puheenjohtaja vielä pari viikkoa sitten kanssani vetosi valtuustoryhmiin lisärahoituksen saamiseksi. Eivät suuret puheet tietysti suuta halkaise… Käsittelimme myös talousarvioon liittyvät aloitteet. Joukossa oli taas kerran nuo Hämeenpuiston ja Hallituskadun risteyksen valot. [...]

Median valtaa

Sunday, September 7th, 2008

Lauantain lehdessä oli arvostelu Työväenteatterin näytelmästä Herrasmieshuijarit. Omasta ja kaikkien haastattelemieni mielestä loistava esitys. Mutta mitä kirjoittaa kriitikko? Muovitunnelmasta, ihmettelee, miten työväenliikkeen taustan omaava teatteri sortuu musikaaliin. Tuli mieleen, eikö työväestöllä saa enää olla hauskaakaan? Viime aikojen mediassa ( En nyt mainitse lehden nimeä) on ollut todella kummallisia kommentteja. "Halonen kiukuttelee", "Heinäluoma narisee", uutta puheenjohtajaamme [...]

Raideliikenteestä ynnä muusta

Friday, September 5th, 2008

Olisipa Koskisen Riitan blogissa mahdollisuus kommentoida  kirjoituksia (Minulla on).  Nimittäin palaan vielä tuohon käsittelyyn kaupunkimme liittymisestä kokoukseen Pormestarit vastaan ilmastonmuutosta.  Mikäli kaikki olivat sitä mieltä, että raideliikenne on tärkeä työkalu ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, miksi sitä ei voinut vielä ponnella vahvistaa. Olihan perustelutekstissä monta muutakin, vähemmän vaikuttavaa asiaa kirjattuna. Nytkään ei vain haluttu yhtyä demareitten ponteen, olkoon [...]

Vihreät/raideliikenne

Monday, September 1st, 2008

Tänään oli kaupunginhallituksessa asiana Tampereen kaupungin liittyminen pormestareitten kokoukseen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Yhtenä keinona esittelytekstissä oli "joukkoliikenteen kehittäminen". Demariryhmä teki  ponsiesityksen, että tehostamaan ympäristöystävällisiä tapoja hoitaa joukkoliikennettä lisätään vielä erityismaininta raideliikenteestä. Vihreitten Perttu Pesä perusteli kielteistä kantaansa sillä, että ei voida ihan kaikkeen sitoutua.  Voi totta Mooses!  Meidän vihreämme Kokoomuksen kainalossa. Demarit ja vasemmistoliitto hävisivät äänestyksen [...]

©2007-2012 Tarjan blogi | powered by WordPress | Theme Design:Fat Cat Designs