Archive for May, 2008
Vielä Tampere-lisästä
Saturday, May 24th, 2008Keskiviikkona oli kaupunginvaltuuston tilinpäätöskokous. Tilinpäätöspykälän käsittelyn aluksi pormestarimme Timo P piti puheen, jossa hän erittäin populistisesti ilmoitti, että ensi vuoden talousarvioon tulee Tampere-lisä!! Ensinnäkin: käsittelykohta oli aivan väärä, tätä asiaa olisi pitänyt käsitellä vuositavoite kohdassa. Toiseksi: koskaan aiemmin ei ole budjettiin jo ennen kehysneuvottelua luvattu jotain, jota ei ole lautakunnan vuositavoitteissa. Tiedän, että porvarit ovat [...]
Tampere-lisä
Thursday, May 8th, 2008Taas on nousemassa keskustelu Tampere-lisästä. Lasten ja Nuorten palvelujen apulaispormestari Sirkkaliisa Virtanen asetti sen Aamulehdessä ensi vuoden talousarvion prioriteeteissa korkeimmalle. Kysymys olisi lasten kotihoidon tuesta, jonka arvo olisi noin 130 euroa kuukaudessa. Vuotuinen kustannusvaikutus olisi vajaat kolme miljoonaa euroa! Laskelmien mukaan se tarkoittaisi muutaman kymmenen päiväkotipaikan tarpeen vähenemistä. Paikat tietysti olisivat eri puolilla kaupunkia. Ei [...]
Koko kaupunki siivosi??
Sunday, May 4th, 2008Eilen oli kaupungin siisteyskampanjan tämän vuoden avaus. Oli talkoita eri puolilla kaupunkia, kampanjateltta ja sen tapahtumat Keskustorilla. Osallistuminen oli kaupunkilaisten taholta ällistyttävän laimeaa. Muutamat aktiivit siivosivat muitten jälkiä. Kovasti toivotaan siistiä kaupunkia, mutta omaa vastuuta siihen ei tunneta. Organisaatiolle viestitetään: Tulkaa siivoamaan, täällä on epäsiistiä, roskia. Kaupunki satsaa jo siisteyteen miljoonia euroja. En minä ainakaan [...]
Vappu oli ja meni
Friday, May 2nd, 2008Tuo Vappu on aina mukava päivä perinteisine menoineen. Nyt oli vielä bonuksena aurinkoinen sää. Aamulla olimme Työväen vappukulkueessa mukana marssimassa. Ahti, Riitta ja minä olimme demarilippuja kantamassa. Sekin tuo aina oman juhlavan lisänsä marssiin. Marssilla oli tavallista enemmän osanottajia, liekö syy kauniin sään vai Tampereen poliittisen tilanteen? Vappujuhlan juhlapuhujana oli Matti Ahde ja hyvin puhuikin. Puheessa [...]
Kirjoittajasta: Tarja Jokinen on tamperelainen pätkätöitä tekevä sairaanhoitaja, joka toimi vuosina 2007 - 2008 Tampereen yhdyskuntapalveluiden apulaispormestarina. Nykyisin Tarja vaikuttaa Tampereen kaupunginvaltuuston varajäsenenä ja kommentoijana.