Archive for January, 2008

Eipä julkaistu vastinetta ja vähän pormestariasiaa

Thursday, January 31st, 2008

Pistimme Aamulehteen vastineen Aki Taposen viime viikon Moro lehden kolumniin. Eipä ole sitä julkaistu. Allekirjoittajina oli koko lautakuntamme demariryhmä. Mielestäni lehden moraalin ei pitäisi sallia tällaista diskriminointia. Vastineen mahdollisuus pitäisi olla, kun toimittaja kertoo täysin muunnettua totuutta, vaikkakin "huumorimielellä". Olen pettynyt – taas. Kovalan Seppo eilisessä Tamperelaisessa sai ison tilan ajatuksilleen pormestarimallista. Tarjosi XL – [...]

Puhe Sale lähikaupan avajaisissa Järvensivulla

Thursday, January 31st, 2008

Hyvät Uuden Lähikaupan asiakkaat, henkilökunta Erittäin usein meille päättäjille tulee toivomuksia lähipalveluista. Totuushan kuitenkin on, että kaupunki ei voi kauppaa perustaa. Kaupunki voi vain yrittää luoda puitteet mahdollisimman runsaille lähipalveluille. Tämä tarkoittaa usein paljon moitittua tiivisrakentamistakin. Kukaan järkevä yrittäjä ei perusta esimerkiksi kauppaa, ellei voi olla varma, että sen ympärille muodostuu riittävän laaja asujaimisto. Kaupanhan [...]

Monttuinen on kevyen liikenteen tie

Wednesday, January 30th, 2008

Lautakunnan porvarienemmistö päätti tänään ottaa käsittelyynsä  suunnittelupäällikön päätöksen tilata Hämeenkadun kevyen liikenteen järjestämisen suunnitelma.  Kysymyshän on varsinaisesti suunnitelmien päivittämisestä ja on se varmasti pian valmiskin. Porvareitten tarkoitus on on torpata jalankulun ja pyöräilyn erottaminen jalkakäytävällä. Ei edes suunnitella saa!!  Lautakuntaanhan suunnitelmat joka tapauksessa on tuotava. Valtuusto myönsi talousarviokokouksessa 300.000 euroa keskustan kevyen liikenteen kehittämiseen ja [...]

Joitain matkakuvia

Monday, January 28th, 2008

Ollilat, Tervot ja Jokiset joulun alla Dublinissa, ei eksyksissä vaikka kaikki koettavat karttaa tutkia ja johtaa porukkaa. Kävimme esim. Quinnesin oluttehtaalla oluella, kaupungin kattojen yläpuolella. Alakuvassa suomalaista hulluutta:  Avantouinnin Sm- kilpailut Hotelli Peurungassa Laukaassa tammikuun loppupuolella. Ahti kuvassa keskellä uimassa. Tampereen Talviuimarit voittivat kokonaiskilpailun, eli Laurin malja tuli takaisin Tampereelle. Onnea!!!                                                                                                                                                                                   

Voi, Aki,minkä taas teit!!

Thursday, January 24th, 2008

Leimasit meidät Moro lehden kirjoituksessasi "betonipiipertäjiksi". Kirjoitit Pääpostin kaavasta ja väitit, että me demarit olemme betonin säilyttäjiä.  Puhelinkeskustelussamme mielestäni ymmärsit, että kysymys oli kevyen liikenteen ja rampeille ajavan liikenteen turvallisesta kohtaamisesta. Emme missään tapauksessa pidä kynnyskysymyksenä rampin säilyttämistä, vaan mikäli joku esittelee suunnitelman, miten liikenne järjestetään turvallisesti molemmin puolin rakennusta, olemme valmiita sen hyväksymään. Porvariryhmän [...]

Hämeenkadun A-mainokset

Saturday, January 19th, 2008

Ensin pitää peruuttaa: Ei ollut Aamulehden toimittaja politisoinut tuota Postin kaava-asiaa. Hyvä niin. Ensi tiistain Ympäristö- ja rakennusjaoston listalla on esitys Hämeenkadun mainosständien kieltäminen. Aloite asiaan on tullut Atanas Aleksovskin valtuustoaloitteessa ja Vammaisneuvostolta. Yrittäjät ovat tietysti tästä loukkaantuneet. Mutta, kyllä kadulla liikkujien turvallisuus ja esteetön liikkuminen nousee tärkeimmäksi ja ohittamattomaksi perusteluksi. Ohjeistaa on yritetty, jotta [...]

Väärinkäsitys??

Friday, January 18th, 2008

Aamulehden toimittaja soitti ja kyseli tuosta Postin kaavan palauttamisesta. Lopuksi kysyi, oliko vasemmisto päätösesityksen kannalla nopeuttaakseen hotellin valmistumista sen vuoksi, että kyseessä on Cumulus hotelli. Menin sanattomaksi, missään esittelyteksteissä tai muissakaan tiedoissa ei ole ollut hotelliketjun nimeä mainittuna. Eipä ole tässä asiassa tullut puoluepolitiikka mieleen…Mutta kaipa tämä juttu Aamulehteen poliittisesti väritettynä tulee. Perustelut kaavaehdotuksen hyväksymiseksi ovat tuossa [...]

Lautakunnassa eilen

Wednesday, January 16th, 2008

Hyväksyimme eilen lautakunnassa vuosisuunnitelman tälle vuodelle. Kävimme läpi suunnitellut saneeraukset ja investoinnit. Muuten kaikki meni yksimielisesti, mutta taas törmäsimme noihin onnettomiin Hämeenpuiston ja Hallituskadun risteyksen liikennevaloihin. Kuntalaispalautteen perusteella Liimolan Anne taas esitti niitä vuosisuunnitelmaan. Virkamiehet ovat luvanneet tehdä kokonaissuunnitelman Hämeenpuiston liikennevaloista. Katsoimme kuitenkin, että nämä valot on otettava suunnitelmiin tälle vuodelle, ei kai se selvitys niin kauaa kestä. Porvariryhmittymä [...]

Kuka puolueen puheenjohtajaksi?

Tuesday, January 15th, 2008

Olen kaksi kertaa ollut äänestämässä Erkki Tuomiojaa puolueemme puheenjohtajaksi. Häviön olen kokenut molemmilla kerroilla, ensin Tuomioja hävisi Lipposelle, viimeksi Heinäluomalle.Nyt Tuomioja asettui jälleen puheenjohtajaehdokkaaksi. Olo on ristiriitainen. Ihailen Tuomiojaa, hänen ehdotonta aatteellisuuttaan. Lisäksi Tuomioja on puolueessamme ainakin viiden tai kolmen viisaimman joukossa. Mutta, kun pyritään uudistamaan puolueen julkikuvaa, mitä auttaa vaihtaa keski-ikäinen mies toiseen keski-ikäiseen [...]

Ristiriitaisuutta

Wednesday, January 9th, 2008

Pormestari tarjosi veteraanilounaan Itsenäisyyspäivän aattona. Sitä edellisenä päivänä apulaispormestari Ollila kutsui Kotirintama- ja Rintamanaiset juhlimaan itsenäisyyttä Nikolai saliin. Tilaisuudessa oli yli sata kiitollista naista, joita ei aikaisemmin ole mitenkään muistettu. Veteraanilounaasta oli kiitoskirjoitus Aamulehden mielipidepalstalla, aivan oikein. Mutta, tiedän, että myös Riitalle osoitettu kiitoskirjoitus on lehteen lähetetty. Sepä on jostain syystä jäänyt julkaisematta…Taas väärä osoite [...]

©2007-2012 Tarjan blogi | powered by WordPress | Theme Design:Fat Cat Designs