Archive for April, 2007

Pyöräilystä

Sunday, April 22nd, 2007

Olen saanut kevään mittaan tosi paljon yhteydenottoja Hämeenkadun jalkakäytävien pyöräilystä. Taas 15. huhtikuuta ilmestyivät sen sallimat liikennemerkit. Olen asiaa miettinyt puolelta jos toiseltakin. Lähtökohtaisesti en sitä hyväksy, mutta ei kai asiassa tarvitse kieltojen tielle lähteä. Niinpä kutsuin luokseni Aamulehden toimittajan, jonka kanssa keskustelimme positiivisessa hengessä asiasta. Viestini oli yhteispeli. Olin tehnyt yksityistä galluppia asiasta ja [...]

Kauppia ja Keskustoria

Friday, April 13th, 2007

Eilen oli järjestämäni tulevaisuuspaneeli Kauppi-Niihaman alueesta. Yleiskaava-arkkitehti Ritva Kangasniemi kertoi kaavatilanteesta, suunnittelupäällikkö Reijo Väliharju liikennejärjestelysuunnitelmista. Kommentoijina olivat Mikko Paavola Pysäköintitalo Oy:sta, Hannu Järvi Sairaanhoitopiiristä, Ulla Multanen Petsamon Omakotiyhdistyksestä, Markku Valkamo Tampereen Hiihtoseurasta ja Matti Kääntönen Pirkanmaan Ympäristönsuojeluyhdistyksestä. Kaupunkilaisia oli Finmedin auditoriossa runsaat sata!! Alustusten jälkeen alkoi keskustelu. Sen shown miltei varasti "pikku ra" porukka. Kaavassahan [...]

aamun avaus

Sunday, April 1st, 2007

Kevät keikkuen tulevi. Liljat pihassa nostavat jo päätään, aurinko on paistanut viikon verran. Valo tekee hyvää.Kulunut viikko on ollut mielenkiintoinen, täynnä erilaisia haasteita. Maanantaina oli Kunnallisjärjestön edustajiston kokous. Vaaleja ruodittiin, syitä tappioon haettiin. Mutta, kun taas katselin sitä kokousedustajien joukkoa, en millään  voi välttyä ajatukselta, että ehkä siitäkin löytyy osa selityksestä. Olivatko mkukana vaalityössä tukemassa [...]

©2007-2012 Tarjan blogi | powered by WordPress | Theme Design:Fat Cat Designs