Vaadin vaikuttavuutta!!! Siivouskampanja syyniin!!
Kaupungissamme on uskomaton määrä erilaisia projekteja ja hankkeita, jotka elävät omaa elämäänsä vuodesta toiseen ilman, että niiden vaikuttavuutta millään tavalla seurataan. Talousarvioissa niille myönnetään rahat ja elämä jatkuu ennallaan.
Kaupunkiympäristön kehittämisen (Yhdyskuntalautakunnan) ensi vuoden talousarvioesitykseen oli kirjattuna määrärahojen siirtoja perustettavalle Tapahtumatoimistolle. Määrärahat koskevat kaupungin siisteyskampanjaa, kaupunkipyörähanketta ja Hämeenpuiston tapahtumia, joita ollaan nyt siirtämässä tuon toimiston toiminnaksi. Esim. siisteyskampanjan mukana on menossa 78.000 euroa, jotka irrotetaan katujen ja kevyen liikenteen kunnostamisesta. Tätä en voi hyväksyä. Tarkastelen nyt vähän tuota pormestarin vuonna 2007 perustamaa siisteyskampanjaa, johon apulaispormestarina voimakkaasti otin osaa kahden vuoden ajan.
Projektin ajatuksenahan on kaupunkimme siistiytyminen, kohderyhmänä erityisesti lapset ja nuoret sekä erilaiset kaupungissamme järjestettävät tapahtumat. Kiersimme kouluissa ja päiväkodeissa kertomassa erilaisista mahdollisuuksista tukea asuinympäristömme siisteyttä. Tapahtumissa samoin käytimme puheenvuoroja kaupungin siisteyden puolesta, järjestimme haaste- ym kilpailuja. Into ja motivaatio oli kova, ajatuksena oli “muuttaa maailma”. Järjestimme siivoamistalkoita eri kaupunginosiin haastamalla paikallisia asukkaita mukaan. Osanotto oli yleensä surkea. Koivistonkylän siisteystalkoissa, kantaessani likaista ojanpenkasta löytämääni akkua autooni, päätin, että nyt riittää. Alistuin ajatukseen, että kaupungissamme on henkilöitä, jotka luottavat siihen, että heidän jätteitään varten on henkilöitä, jotka siivoavat heidän jälkensä. Mikään siivouskampanja ei voi siihen vaikuttaa. Masentava ajatus, mutta niin tosi. Onneksi on kaupungissa myös henkilöitä, jotka ilman minkäänlaisia projekteja kantavat ympäristöstämme ja sen siisteydestä huolta esim. pomimalla “roskan päivässä”. Esimerkki on tehokkain tapa kasvattaa, niin hyvässä kuin pahassa.
Siisteyskampanjan kuudes toimintavuosi on alkamassa. Ehkä nyt on aika arvioida tätä projektia. Ainakaan valitukset kaupunkimme epäsiisteydestä eivät ole vähentyneet. Olisiko aika vaikkapa palkata tuolla rahalla pari – kolme valtuutettu Ruoholahden valtuustoaloitteessaan esittämää piirisiivoojaa? Esim. keskustamme puistot säilyisivät varmasti huomattavasti nykyistä siistimpinä. Motivoitunut puistosiivooja on aina palkkansa ansainnut. Roskisten lisääminenkään ei olisi pahasta, niitähän jatkuvasti vaaditaan. Pinssejä ja t-paitoja jakamalla ei kaupunkimme siistiydy.
Ellei siivoojia voi palkata, tuo määräraha tulee käyttää väylien kunnossapitoon. Huonokuntoiset tiemme ovat asia, josta luottamushenkilö eniten saa palautetta. Talvikunnossapito maksaa, mutta se hyvin hoidettuna maksaa itsensä takaisin terveydenhoidon säästöinä, kaatumisten vähentymisinä. Montut on täytettävä, jotta onnettomuuksilta myös kesällä vältyttäisiin. Kunnossapidon määrärahoista on tapana leikata, tuska on jokavuotinen. Katson kuitenkin,. että hyvin hoidetut väylät kuuluvat kunnan perustehtäviin. Ne menevät vaikuttavuudeltaan tehottoman, vaikkakin mainoksissa näyttävän siivouskampanjan ohi. Joskus on vain uskallettava päättää, että tämä on nähty, siirrytään uusiin haasteisiin.
Vaikuttavuus on näinä talouden ankeina aikoina se painava sana. Ellei sitä löydy, pitää uskaltaa myöntää tehottomuus, antaa projektille saattohoito ja siirtää määrärahat tuottavaan ja vaikuttavaan toimintaan. Näitä pengottavia projekteja on kaupungissamme kymmeniä, ellei satoja. Ja uusia kehitetään. Kuitenkin: Aika aikaa kutakin, sano…
Sekoilua valtuustossa ym
Lehdistössä on käyty keskustelua kaupunginvaltuustomme puheenjohtajan Irene Roivaisen käyttäytymisestä viime maanantain kokouksessa. Käsittelyssähän olivat Ranta-Tampellan pitkään tunneliin liittyvät asemakaavat, iso, kiihkeää keskustelua aiheuttava asia. Erityisesti on kiinnitetty huomiota siihen, miten hän suhtautui veteraani Paavo V. Suomisen (Ps) puheenvuoron pituuteen. Puheenvuoro kieltämättä alkoi melko kaukaa asiasta ja kestikin pitkään, mutta kyllä muutkin saivat puhua yli kolme minuuttia. Ikävää oli, kun tuo puheenvuoro keskeytettiin. Mutta kyllä puheenjohtajan käytös muutenkin oli poikkeuksellista. Hän puolusteli ja referoi Riitta Koskisen (Kok) puheenvuoroa, jota toinen valtuutettu kommentoi. A. Kivistö (Sd) sai puhua täydet kolme minuuttia aivan asian vierestä, moitteet tulivat vasta puheenvuoron päätyttyä. A. Ivanoffin (Kok) ponsiesitykselle puheenjohtaja kalasteli kannatuspuheenvuoroa jo keskustelun päätettyään. Ja, lopuksi, puheenjohtaja keskeytti H.Luodon (Ps) puheenvuoron väittäen, että se ei kuulunut käsiteltävään asiaan. Kyllä se kuului, niin ikävää kuin tuota rasismia lähentelevää puheenvuoroa olikin kuunnella. Persut saavat tällaisesta vain vettä myllyynsä väitteisiinsä, että heitä syrjitään puheenvuoroja rajoittamalla. Erimielisetkin puheenvuorot on puheenjohtajan vain kestettävä. Puolueellisuus on ehdottomasti puheenjohtajalle sopimatonta.
Kansalaisaktivisti Esko Vuoristo on siirtynyt kansanedustaja Laila Koskelan (Ps) eduskunta-avustajaksi. Onneksi. Kaupunkimme kaavoittajat, erityisesti Vuores projekti varmasti kiittää. Jo heitä on tarpeeksi kiusattukin, saavat ehkä jatkossa tehdä enemmän rauhassa työtään. Ollessani apulaispormestarina Vuoristo ehti minuakin syyttämään ja vaatimaan erottamistani Korkeinta oikeutta myöten. Poliittista kotia ja kannatusta ei Tampereelta ja oikeuslaitoksesta Vuoristolle löytynyt. Tervemenoa, osanottoni eduskunnalle.
Aktiivinen pormestarimme
Antti Tuurin uusin kirja “Matkoilla Euroopassa”, Otava 2011. Sivulla 103 Tuuri kertoo olevansa Pariisissa ja katselevansa tietokoneelta pankkitiliään. Tampereen kaupunki on maksanut tilille kirjallisuuspalkintoon kuuluvan rahan, mutta lehdistä hän ei löydä merkintää palkinnosta. Seuraa suora lainaus kirjan sivulta:
Tampereelta soittaa Nieminen ja onnittelee palkinnosta, siitä on kuitenkin ollut uutinen Aamulehdessä. Nieminen väittää, että minä en olisi saanut palkintoa, jos sosialidemokraatit olisivat vielä olleet vallassa Tampereella. En oikein jaksa uskoa, että Tampereella kirjallisuuspalkintokin riippuu kunnallispolitiikan voimasuhteista.
Tarkistin kaupungin sivuilta, että Tuuri on todellakin saanut vuonna 2007 kaupungilta Luovan kirjallisen työn palkinnon 2500 euroa teoksestaan Kylmien kyytimies. On pormestarimme ollut todella tohkeissaan uudesta asemastaan kaupunkimme johdossa.
Kirjoittajasta: Tarja Jokinen on tamperelainen pätkätöitä tekevä sairaanhoitaja, joka toimi vuosina 2007 - 2008 Tampereen yhdyskuntapalveluiden apulaispormestarina. Nykyisin Tarja vaikuttaa Tampereen kaupunginvaltuuston varajäsenenä ja kommentoijana.